Ulkoministeri Soini ulkoasiainneuvostoon Brysseliin

EU:n ulkoasiainneuvosto kokoontuu Brysselissä 22. tammikuuta. Suomea kokouksessa edustaa ulkoministeri Timo Soini. Vuoden ensimmäisen ulkoasiainneuvoston aiheita ovat Lähi-idän rauhanprosessi, Libyan tilanne ja EU:n suhteet Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren maihin nykyisen Cotonoun sopimuksen umpeutuessa vuonna 2020.

Keskeinen aihe kokouksessa on Lähi-idän rauhanprosessi, jonka näkymiin useat viimeaikaiset tapahtumat ovat vaikuttaneet. Neuvoston kokouksen yhteydessä käydään keskustelu Palestiinan presidentti Mahmud Abbasin kanssa. Suomi korostaa EU:n aktiivisuutta ja yhtenäistä toimintaa rauhanprosessin edistämiseksi.

Ministerit käyvät myös keskustelun Libyan poliittisen prosessin etenemisestä ja muuttoliiketilanteesta. EU jatkaa vahvaa tukea maan yhtenäishallitukselle ja toimii yhteistyössä Afrikan unionin ja YK:n kanssa Libyan siirtolais- ja pakolaistilanteen helpottamiseksi, vapaaehtoisen paluun edistämiseksi sekä ihmissalakuljetuksen ja -kaupan tukahduttamiseksi.

Lisäksi keskustellaan nykyisen Cotonoun sopimuksen umpeutuessa neuvoteltavasta uudesta sopimuksesta, jolla järjestetään vuodesta 2020 eteenpäin kumppanuussuhteet EU:n sekä 79 Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren maan välillä. Suomi katsoo olevan ajankohtaista siirtyä suhteissa avunantaja-avunsaaja-dynamiikasta yhteisten intressien pohjalta toimivan yhteistyön suuntaan.

Lisätietoja: ulkoministeri Soinin diplomaattiavustaja Katja Kalamäki, puh. +358 295 351518 ja lähetystöneuvos Matti Nissinen, puh. +358 295 351 780.

Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa [email protected].