Twitter Town Hall – pohjoismaisessa yhteistyössä on voimaa!

Poikkeukselliset ajat tuovat myös uusia tapoja viestiä Suomesta. Suomen suurlähetystö Berliinissä toteutti muiden Pohjoismaiden kanssa 4.6.2020 Twitter-keskustelun, jossa teemana oli digitalisaatio – aihe, jossa kaikki Pohjoismaat ovat edelläkävijöitä. Ensimmäinen "Nordic Town Hall" tavoitti 250 000 ihmistä.

Kaikki viisi suurlähettilästä keskustelivat ja vastasivat kysymyksiin tunnin ajan Twitterissä omilta henkilökohtaisilta tileiltään twiittien välityksellä. Tempaus onnistui yli odotusten:  yhteispohjoismaisin voimin Nordic Town Hall sai paljon näkyvyyttä, kysymyksiä tuli paljon, ja tilastojen mukaan #nordictownhall tavoitti 250 000 ihmistä.

Teemoja, joita keskustelussa nousi esiin olivat mm. nettiyhteyksien toimivuus Suomessa, etäopetus, tekoäly ja terveysteknologia. Konkreettisina esimerkkeinä Suomesta nostettiin mm. kouluissa viestintävälineenä jo 20 vuotta toiminut Wilma, terveystiedot yhteen kokoava Kanta.fi-palvelu ja Suomessa kehitetty ilmainen tekoälykurssi ”Elements of AI”, jonka voi suorittaa myös saksaksi.

Itse keskustelu toteutettiin etänä, eli suurlähettiläät olivat jokainen omassa kotitoimistossaan –  digitalisaatio antaa mahdollisuuden keskusteluun etäyhteydelläkin. 

Tunti vierähti nopeasti, ja kysymysten parissa olisi helposti kulunut useampikin tunti. 

Keskustelun voi lukea jälkeenpäin Twitterissä hashtagin #nordictownhall(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan) alta sekä vain Suomea koskevat kysymykset ja vastaukset suurlähettiläs Anne Sipiläisen tilitä @AnneSipilainen(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan) tai suurlähetystön tililtä @finbotschaftde(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan).

Nordic Town Hall järjestettiin nyt Berliinissä ensimmäistä kertaa. Hyvän kokemuksen vuoksikeskustelua jatketaan syksyllä, ja Nordic Town Hall saa jatkoa syyskuussa 2020 jostakin toisesta ajankohtaisesta aiheesta. Pysykää linjoilla!

Teksti: Tanja Huutonen