Suomen Leijonan ritarimerkki Maire Härkönen-Schwabille

Yrittäjä Maire Härkönen-Schwabille on myönnetty Suomen Leijonan ritarimerkki. Kunniamerkki on tunnustus Härkönen-Schwabin pitkäaikaisesta työstä suomalaisen viennin ja Suomi-tietoisuuden edistämiseksi Saksassa. Suomen Saksan-suurlähettiläs Anne Sipiläinen luovutti kunniamerkin Härkönen-Schwabille Berliinissä 15. syyskuuta 2022.


Yrittäjä Maire Härkönen-Schwab yhdessä Suomen Saksan-suurlähettiläs Anne Sipiläisen ja Hannoverin kauppakillan edustajien kanssa.

Maire Härkönen-Schwab (s. 1951) on suomalaisen perheyritys Kalevala Spiritin perustaja. 2000-luvun alussa perustettu Kalevala Spirit (aikaisemmin Finspirit Oy) on erikoistunut suomalaiseen elintarvike-, käsityö -ja muotoiluvientiin ja erityisesti suomalaisten joulumarkkinoiden järjestämiseen Saksassa. Härkönen-Schwab oli mukana järjestämässä ensimmäistä suomalaista joulutoria jo vuonna 1998 Bad Wimpfenissä. Tämän jälkeen suomalaisia joulutoreja on pystytetty ympäri Saksaa, mm. Leipzigiin, Hannoveriin, Stuttgartiin ja Düsseldorfiin. Suomen EU-puheenjohtajuuskaudella vuonna 2019 liiketoiminta levisi myös Saksan rajojen ulkopuolelle, Brysseliin ja Strasbourgiin.


Suomen Saksan-suurlähettiläs Anne Sipiläinen luovutti Suomen Leijonan ritarimerkin Maire Härkönen-Schwabille Berliinin virka-asunnossaan.

Kymmenet tuhannet saksalaiset vierailevat vuosittain Kalevala Spiritin joulutoreilla, saaden täten kosketuksen Suomeen ja suomalaiseen kulttuuriin. Vuodesta 2016 lähtien Kalevala Spirit on laajentanut toimintaansa myös verkkokauppaan. Northings.de-sivuston kautta saksalaiset kuluttajat voivat ostaa suomalaistuotteita ympäri vuoden.

Härkönen-Schwabin työtä ja suomalaisperinteiden ylläpitämistä jatkaa eteenpäin hänen tyttärensä Karoliina Schwab.


Mukana juhlinnassa oli myös perheen koira. Kuva: Karoliina Schwab.

Suomen Saksan-suurlähettiläs Anne Sipiläinen luovutti Suomen Leijonan ritarimerkin Maire Härkönen-Schwabille Berliinin virka-asunnossaan 15.9.2022.

Lisätietoja

Iiris Määttä, [email protected], +491737328792

Lehdistötiedote pdf:nä