Suomelle laajasti näkyvyyttä liittopresidentti Steinmeierin kansalaisjuhlissa: jopa 18.000 vierasta nauttivat monipuolisesta Suomi-ohjelmasta

Liittopresidentti Frank-Walter Steinmeierin kansalaisjuhlia vietettiin Berliinin komeassa auringonpaisteessa elokuun viimeisenä viikonloppuna 30.-31.8. Schloss Bellevuen linna ja sitä ympäröivä puisto tarjosivat juhlille hienot puitteet: jopa 18.000 kävijää vierailivat alueella viikonlopun aikana.

Kuva: Suomen Saksan-suurlähetystö/Bernhard Ludewig.

Juhlien ensimmäisenä päivänä presidentti Steinmeier kutsui linnaan Saksassa vapaaehtoistyötä eri järjestöissä ja seuroissa tekeviä ihmisiä kiittääkseen heidän arvokkaasta työstä. Toisena päivänä Schloss Bellevuen puiston loisteliaat portit avattiin koko kansalle.

Suomen Saksan-suurlähettiläs Anne Sipiläinen ja opetusministeri Li Andersson kokeilivat myös juhlavieraille jaettavia kukkaseppeleitä. © Suomen Saksan-suurlähetystö/Bernhard Ludewig.

 

Tämänvuotisten juhlien kumppanimaa oli Suomi, joka näkyi ja kuului juhlissa vahvasti. Lavalle astelivat suomalaiset huippuartistit, kuten pop-sensaatio Robin Packalen(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan), sello-metalliyhtye Apocalyptica(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan) sekä omintakeista laulutyylistään tunnettu mieskuoro Huutajat.(Linkki toiselle web-sivustolle.) Suomalainen sirkusduo circEntropia ilahdutti koko perhettä huikeilla akrobaattitempuillaan.

Robin Packalen esiintyi kansalaisjuhlissa ensimmäistä kertaa ikinä Saksassa. © Suomen Saksan-suurlähetystö/Bernhard Ludewig.

Metalliyhtye Apocalyptica villitsi yleisön. © Suomen Saksan-suurlähetystö/Bernhard Ludewig.

 

Mieskuoro Huutajat. © Suomen Saksan-suurlähetystö/Bernhard Ludewig.

”Liittopresidentti Steinmeier kävi viime vuoden syksyllä valtiovierailulla Suomessa. Hän tutustui mm. suomalaiseen koulutusjärjestelmään ja innovaatioihin – sekä totta kai myös mieskuoro Huutajiin. Nämä kansalaisjuhlat ovat valtavan hieno mahdollisuus Suomelle ja tarjoaa meille laajasti näkyvyyttä Saksassa”, kertoo Suomen Saksan-suurlähettiläs Anne Sipiläinen. Perjantaina juhlissa vieraili myös Suomen opetusministeri Li Andersson, joka keskusteli koulutusjärjestelmän oikeudenmukaisuudesta ja tulevaisuuden haasteista liittopresidentin puoliso Elke Büdenbenderin ja juhlien toisen kumppanimaa Nordrhein-Westfalenin opetusministeri Yvonne Gebauerin kanssa.

Opetusministeri Andersson korosti puheenvuorossaan koulutuksen tasa-arvon merkitystä: "Meillä ei ole varaa jättää yhtäkään lasta jälkeen." © Suomen Saksan-suurlähetystö/Bernhard Ludewig.

 

Korkealaatuisen musiikkitarjonnan lisäksi juhlissa pääsi nauttimaan suomalaisesta ruoka- ja juomatarjonnasta. Männikkölän Pirtt(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan)(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan)tarjoili yleisölle suomalaista perinneherkkua, käsintehtyjä karjalanpiirakoita. ”Karjalanpiirakat tarjoillaan uunituoreena munavoin kera. Lisäksi Männikkölän Pirtin Ritva Ryttyläisellä on oma salainen reseptinsä taikinaan”, vastasi Minna Murtonen kysymykseen rapeiden piirakoiden salaisuudesta. Helteisessä säässä myös viilennys tuli tarpeeseen: Jymyn luomujäätelö(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan) kävi erityisen hyvin kaupaksi.  Varsinkin männynmakuinen jäätelö kiinnosti juhlavieraita. Helteessä myös nesteytyksestä piti pitää huolta: Kalevala Gin,(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan) Laitilan Wirvoitusjuomatehdas(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan) ja Laplandia Vodka (Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan)tarjoilivat vieraille herkullisia cocktaileja, olutta, lonkeroa ja virvoitusjuomia Suomesta.

Presidentti Steinmeier nautti puolisoineen Suomi-alueen ruokatarjonnasta, ja maisteli mm. karjalanpiirakoita ja luomujäätelöä. © Suomen Saksan-suurlähetystö/Bernhard Ludewig.

Suomen alueen pääyhteistyökumppani juhlissa oli Kotkamills(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan): kiertotalouden edelläkävijäyritys, joka valmistaa muovittomia ja ympäristöystävällisiä pakkausmateriaaleja. Kotkamillsin teltalla perheen pienimmät saivat osallistua piirustuskilpailuun, jonka voittaja pääsi suunnittelemaan oman, kierrätettävän Kotkamills-mukinsa. 

 

Presidentti Steinmeier ympäristöystävällisiä pakkausmateriaaleja valmistavan Kotkamillsin teltalla. © Suomen Saksan-suurlähetystö/Bernhard Ludewig.

Suomi esitteli myös EU-puheenjohtajuuskauden tavoitteiden mukaisesti ilmastoystävällisiä projekteja ja yrityksiä. Kansalaisjärjestö Ilmastoveivi2019 (Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan)ajaa kestävämpää ilmastopolitiikkaa Euroopan unionissa ja ilmaston lämpenemisen rajaamista 1,5 asteeseen. ”On ollut todella hienoa kokemus päästä keskustelemaan saksalaisen yleisön kanssa. Yksi juhlien kohokohdista oli myös ehdottomasti keskustelumme presidentti Steinmeierin kanssa”, kertoo Ilmastoveivi-kampanjan viestintäkoordinaattori Eve Nieminen.

 Ilmastoveivi 2019 -kansalaisliikkeen Matti Poussu. © Suomen Saksan-suurlähetystö/Bernhard Ludewig.

Suomalainen start-up ResQ Club(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan) pyrkii vähentämään ruokahävikkiä kehittämänsä sovelluksen avulla, jolla voi tilata ravintoloiden ruoka-annoksia, jotka muuten päätyisivät roskakoriin. ”Meillä on myös toimintaa Saksassa, joten on ollut todella hienoa päästä keskustelemaan ihmisten kanssa paikan päällä. Olemme myös huomanneet, että Saksassa on todella laaja ruokahävikkikulttuuri ja paljon eri toimijoita”, kommentoi ResQ Clubin markkinoinnista vastaava Meri-Helene Mikkola.

 

ResQ Clubin Meri-Helene Mikkola ja Venla Wiik. © Suomen Saksan-suurlähetystö/Bernhard Ludewig.

Juhlien keskiössä oli vapaaehtois- ja kansalaisjärjestötyö, jota tehdään monesti hartiavoimin ja pienellä kokoonpanolla. Suomen alueella esiteltiin useita eri tärkeää työtä tekevää järjestöä ja organisaatiota: Suomi-teltta järjestettiin yhteistyössä Suomen Saksan-instituutin(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan), Visit Finlandin(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan) (Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan)sekä Deutsch-Finnische Gesellschaftin(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan) kanssa. Suomalaiset tahot ilahduttivat yleisöä mm. hauskalla kielivisalla, Suomi-emoji-tatuoinneilla, mölkky-pelillä sekä valokuva-automaatilla. Niina Lehtonen-Braun ja Mirka Raito taikoivat juhlavieraille värikkäitä kukkaseppeleitä, jotka levittivät suomalaista kesätunnelmaa koko Schloss Bellevuen puiston alueelle. Juhliin oli kutsuttu kiitoksena heidän tekemästään arvokkaasta työstä mm. seuraavien Suomi-organisaatioiden edustajia:

DFG:n pisteellä pääsi arvuuttelemaan eri Suomi-tuoksuja. Kuvassa DFG:n liittotason puheenjohtaja Mari Koskela. © Suomen Saksan-suurlähetystö/Bernhard Ludewig. 

Suomi-teltan työntekijöillä oli hymy herkässä. © Suomen Saksan-suurlähetystö/Bernhard Ludewig.

© Suomen Saksan-suurlähetystö/Bernhard Ludewig.

”Liittopresidentti Steinmeier kävi viime vuoden syksyllä valtiovierailulla Suomessa. Hän tutustui mm. suomalaiseen koulutusjärjestelmään ja innovaatioihin – sekä totta kai myös mieskuoro Huutajiin. Nämä kansalaisjuhlat ovat valtavan hieno mahdollisuus Suomelle ja tarjoaa meille laajasti näkyvyyttä Saksassa."
Suomen Saksan-suurlähettiläs Anne Sipiläinen