Saksan Suomi-toimijat tapasivat virtuaalisesti 9.10.2020

Saksan Suomi-toimijat kokoontuivat yhteen jo toistamiseen – tänä vuonna vallitsevan tautitilanteen vuoksi virtuaalisesti. 80 hengen aktiivinen joukko pohti tänä vuonna, mitä seurauksia covid-19-kriisillä on ollut eri toimijoille ja mitä mahdollisuuksia kriisi on toisaalta suomalaisille ja Suomelle tarjonnut.


Tilaisuudessa kuultiin kahdeksan puheenvuoroa eri toimialoilta. Selväksi kävi, että kriisin seurauksena tiiviille yhteydenpidolle, tiedon ja kokemusten vaihdolle on suuri tarve.

Ensimmäisessä paneelikeskustelussa pohdittiin, millaista Suomi-kuvaa haluamme Saksassa välittää. Covid-19-kriisi toi otsikoihin Suomen osaamisen etenkin digitalisaatiossa ja etäopetuksessa, mutta myös onnellisuuden ja kestävät ratkaisut. Liiketoimintamahdollisuuksia on jouduttu mukauttamaan kriisin seurauksena: nyt mahdollisuuksia on Saksan markkinoilla etenkin Saksan digiloikan tukemisessa sekä ilmastotavoitteiden saavuttamisessa. Suomella on Saksassa pääosin erittäin hyvä maakuva. Suomi on tunnettu etenkin hallinnon, turvallisuuden ja rauhan teemoissa; kulttuuritoimijana Suomi tulee edelleen kuitenkin takamatkalta. Suomen markkinoimiseksi Saksassa eri toimijoiden yhteistyö on keskeistä.

Toisessa paneelikeskustelussa kuultiin ajankohtaisia kuulumisia ruohonjuuritason Saksan Suomi-toimijoilta. Niin Hampurin merimieskirkko(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan), saksalais-suomalainen seura (DFG)(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan)suomalaiset seurakunnat(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan) kuin Suomi-koulutkin(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan) ovat joutuneet etsimään uusia toimintatapoja korona-aikana. Vaikka fyysistä toimintaa on rajoitettu, työ jatkuu sosiaalista mediaa ja etäyhteyksiä hyödyntäen. Vapaaehtoistyö on noussut entistä tärkeämmäksi, ja yhteen hiileen puhaltaminen on lisännyt yhteisöllisyyttä.

Suomalaisilla Saksassa on vahva side Suomeen, mikä näkyy aktiivisena osallistumisena eri Suomi-toimijoiden työhön paikallistasolla. Varttuneen väen lisäksi on ilahduttavaa, että myös nuorempi polvi on kiinnostunut Suomesta ja Suomi-kuvan levittämisestä. Esimerkiksi Suomi-kouluissa käy viikoittain lähes 800 pientä ”Suomi-lähettilästä”. Yleisesti ottaen suomalaiset voivat hyvin Saksassa, vahvistivat toisen paneelin puheenvuorot.

Suurlähettiläs Anne Sipiläinen kiitti puheenvuorossaan eri toimijoita Suomen eteen tehdystä hyvästä työstä ja kannusti jatkamaan hyvää työtä. Ensi vuonna toivottavasti pystymme jo tapaamaan samoissa merkeissä kasvotusten.
 

Teksti: Tarja Parkkinen ja Laura Rajaniemi