Pohjois-Saksa: Airbusin saneerausohjelman vaikutuksista

Saksassa ollaan melko tyytyväisiä EADS/Airbusin saneerausohjelma Power8:aan. Varsinkin Hampurissa katsotaan, että vaikka henkilöstöleikkaukset ovat tuskallisia, päätökset vahvistavat Hampuria pidemmällä tähtäimellä. Hampuri on saamassa koko A-320 koneperheen sekä pysyy suunnitellusti A-380 luovutuspaikkana. A-350 pääpaikaksi tulee Toulouse. Niedersachsenissa ei olla yhtä tyytyväisiä, sillä sen Airbus-tehtaiden toimintoja on tarkoitus ulkoistaa.

Saneerausohjelmaa edelsi aktiivinen keskustelu korkeimmalla saksalais-ranskalaisella tasolla. Saksa hankki myös enemmän vaikutusvaltaa yhtiössä muodostamalla konsortion, joka osti osan Daimer-Chryslerin myymistä osakkeista. Ostoa puolustetaan sillä, että Airbusin suhteen kyseessä on poliittinen sijaintipaikkakysymys. Airbusin työntekijät ovat tulevaisuudesta huolissaan eivätkä ymmärrä leikkauksia, kun yhtiöllä menee periaatteessa hyvin ja tilauksia riittää. Ranskassa asia on esillä myös presidentinvaalikeskusteluissa. Yhteiseurooppalaisen yrityksen kehitystie ei ole helppo kansallisten paineiden ristiriidassa.

EADS/Airbus vähentää 10 000 työpaikkaa Euroopasta

EADSin (European Aeronautic Defence and Space Companyn) johto julkisti viikkoa odotettua myöhemmin "Power 8"- nimellä kulkevan saneerausohjelmansa 28. helmikuuta 2007. Ohjelma merkitsee Euroopan-laajuisesti noin 10 000 työpaikan vähenemistä. Nämä jakautuisivat niin, että Saksasta vähenisi 3 700 paikkaa (Saksassa on nyt noin 22 000 työpaikkaa), joista pääpaikasta Hampurin tehtaalta arviolta 1 000 (paikkoja nyt noin 12 000), Ranskasta 4 300 paikkaa, Iso-Britanniasta 1 600 paikkaa ja Espanjasta 400 paikkaa. Samalla aiotaan luopua kokonaan tietyistä tehtaista ulkoistamalla niiden tuotanto tai myymällä ne sellaisille omistajille jotka jatkaisivat yhteistyötä. Tällaisia ovat Varelin ja Nordenheimin tehtaat Niedersachsenin osavaltiossa ja Laupheim Baden-Württembergissä (sekä St. Nazairen tehdas Ranskassa).

A320-koneperheen valmistus Hampuriin

Power-8 mukaan A320-koneperheen valmistus keskitettäisiin jatkossa kokonaan Hampuriin. Nyt A318, A319 ja A 321 tehdään Hampurissa ja A320 Toulousessa. Hampuri saisi edelleen pitää roolinsa A380 koneen luovutuspaikkana Uusi A350 kootaan puolestaan Toulousessa, mutta Hampurissa valmistetaan siihen tiettyjä osia. Saksan ja Hampurin Airbusin puolesta viime kuukaudet erittäin aktiivisesti toiminut Hampurin johto pitää ohjelmaa pitkällä tähtäimellä Hampurin voittona, vaikka työpaikkojen väheneminen onkin kivuliasta. Pääministeri Ole von Beust toteaa, että huolimatta tuskallisista henkilöstöleikkauksista päätökset vahvistavat Hampuria keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä ja taloussenaattori Uldall pitää Hampurin tehtaiden tulevaisuudennäkymiä erittäin hyvinä. Yhtä tyytyväinen ei ole Niedersachsenin pääministeri Christian Wulff, joka on yrittänyt aktiivisesti vaikuttaa Airbusin tehtaiden ja työpaikkojen säilymiseen osavaltiossaan.

Saneerausohjelmaa edelsivät korkeantason neuvottelut Saksan ja Ranskan välillä

Power-8 ohjelmaa edelsivät tiiviit keskustelut Saksan ja Ranskan välillä, ja jopa lievä uhkailu. Saksassa pelättiin kovasti ranskalaisten toimia, ja talousministeri Glos ehti jo vihjailla saksalaisten tilausten siirroista muualle, mikäli Saksan kävisi huonosti sijaintipaikkakysymyksessä. Airbus oli pääteemana myös liittokansleri Merkelin ja presidentti Chiracin tapaamisessa helmikuun lopussa. Tapaamisen tuloksena sovittiin "tasapainoisesta lähestymistavasta" sijaintipaikkakysymyksessä, mikä hieman rauhoitti mieliä Saksassa.

Saksa hankki lisää vaikutusvaltaa EADSissa konsortion avulla

Saksan vaikutusvaltaa EADSissa on pyritty lisäämään sillä, että saksalaisen pääomistaja Daimler Chryslerin myydessä osan omistamistaan osakkeista (myi 7,5 % EADSin osakkeista, omistukseen jäi vielä 15 %) ne osti konsortio johon kuuluu Saksan osavaltioita (Hampuri, Niedersachsen, Bremen, Baden-Württenberg), valtion omistama pankki KFW sekä joitain yksityispankkeja. Hampurin osuus oli 10 prosenttia myydyistä osakkeista, arvoltaan 160 miljoonaa euroa. Julkisen vallan tulemista omistajaksi on pidetty Saksassa valitettavana, mutta välttämättömänä siirtona johtuen siitä, että Ranskan valtio omistaa myös 15 prosentin edestä EADSin osakkeita. Hampurissa katsotaan kauppakamaria myöten, että kyseessä on poliittinen sijaintipaikkakysymys, ja todetaan, että samantyyppisiä ratkaisuja on tehty ennenkin tärkeiden yritysten vihamielisten valtausten estämiseksi (esim. Beiersdorf). Kun tilanne on rauhoittunut, voi osakkeet aina myydä pois julkishallinnolta.

Yleinen analyysi Airbusin tilanteesta on, että periaatteessa yrityksellä menee erittäin hyvin, kuten koko ilmailusektorilla yleensäkin. Viime vuonna Airbusin koneita valmistui ennätysmäärä, tilauskirjat ovat täynnä ja vaikka osa tehtaista myytäisiin tai toimintaa ulkoistettaisiin, niin työtä riittää kaikille. A-380 koneen valmistumista viivästyttäneet kaapeliongelmat on saatu ratkaistua. Uuden A-350 koneen valmistamisesta päätettiin joulukuussa 2006. Dollarin ja euron välinen kurssi ja Boeingin toteuttama säästöohjelma ovat kuitenkin luoneet ankarat paineet myös Airbusille. Haasteena olisikin saada monessa maassa toimiva yritys toimimaan ilman, että kansalliset intressit vaikuttavat liikaa sen toimintaan.

Airbusin työntekijät huolissaan tulevaisuudesta

Vaikka valtio- ja yritystasolla Power 8-ohjelmaa on pidetty suhteellisen tasapainoisena, ovat työntekijäjärjestöt sekä Saksassa että Ranskassa ryhtyneet protestoimaan. Työpaikat ja tulevaisuus huolettavat. Ranskassa asiaan vaikuttaa lisäksi käynnissä oleva presidentinvaalikampanja. Ehdokas Sarkozy ilmoitti ensi vaiheessa haluavansa jättää liikeasiat yritysten hoitoon valtion niihin puuttumatta, mutta on ottanut sanomaansa hiukan takaisin ehdokas Royalin ilmoitettua muun muassa käydessään Saksassa maaliskuun alussa, ettei ole tyytyväinen Power 8-suunnitelmaan. EADS/Airbusin tilanne yhteiseurooppalaisena yrityksenä ei ole jatkossakaan helppo.

Suomen pääkonsulaatti, Hampuri