angle-left Europarlamenttivaalit 2019 – Saksan ennakkoäänestyspaikoissa yhteensä 1149 äänestäjää

Europarlamenttivaalit 2019 – Saksan ennakkoäänestyspaikoissa yhteensä 1149 äänestäjää

Vuoden 2019 europarlamenttivaaleissa äänestettiin ahkerasti kolmessa eri ennakkoäänestyspaikassa ympäri Saksaa. Yhteensä 1149 äänestäjää kävi jättämässä ennakkoäänensä neljän päivän aikana 15.-18.5. Tämän lisäksi europarlamenttivaaleissa oli mahdollista äänestää myös kirjeitse. Erityisesti merkillepantavaa oli nuorten äänestäjien aktiivisuus vaaliuurnilla.

Kuva: Suomen Saksan-suurlähetystö. Pohjoismaisten suurlähetystöjen tiloissa järjestettiin samaan aikaan myös Ruotsin europarlamenttivaalien ennakkoäänestys.

Vuoden 2019 europarlamenttivaalien ennakkoäänestys järjestettiin Saksassa 15.-18.5.2019. Ennakkoon oli mahdollista äänestää Berliinissä, Hampurissa ja Frankfurtissa. Äänestäjiä kävi neljän ennakkoäänestyspäivän aikana koko maassa yhteensä 1149 (vuoden 2014 eurovaaleissa 1279). Suosituin äänestyspäivä oli lauantai, jolloin yhteensä 476 äänestäjää kävi antamassa äänensä Suomen edustustoissa.

Tämän lisäksi Saksassa oli mahdollista äänestää myös kirjeitse. Kirjeäänestyksen mahdollisuus ilahdutti erityisesti niitä äänestäjiä, joilla on pidempi matka Suomen edustustoihin. Kirjeäänestyksestä vastaa Oikeusministeriö, joka julkaisee kaikkien ulkomailla kirjeäänestäneiden määrän europarlamenttivaalien tulosten laskennan jälkeen. Viime eduskuntavaaleissa jopa yhteensä 6166 äänestäjää antoivat äänensä kirjeitse ulkomailla.

Erityisen ilahduttavaa oli nuorten äänestäjien aktiivisuus vaaliuurnilla ympäri Saksaa. Nuorten äänestäjien aktiivisuus viittaa siihen, että Euroopan Unionin yhteinen tulevaisuus kiinnostaa myös nuorempaa sukupolvea. ”Euroopan Unioni on Suomelle erittäin tärkeä instituutio. Siksi on äärimmäisen tärkeää, että Suomella on Euroopan parlamentissa hyviä edustajia. Sen takia jokaisen ääni on näissä vaaleissa tarpeen”, kommentoi Suomen Saksan-suurlähettiläs Ritva Koukku-Ronde.

Lämmin kiitos kaikille äänestäjille ja vaalivirkailijoille!

 

Äänestäjien määrä ennakkoäänestyspaikkojen mukaan:

  • Berliini, yhteensä neljänä päivänä 613
  • Hampuri, yhteensä neljänä päivänä 255
  • Frankfurt, yhteensä neljänä päivänä 281

Europarlamenttivaalien vaalipäivä Suomessa on sunnuntai 26.5.2019. Vaalipiirilautakunnat aloittavat ennakkoäänten laskennan vaalipäivänä. Heti kun vaalihuoneistot kello 20 ovat sulkeutuneet, vaalilautakunnat aloittavat vaalipäivänä annettujen äänten alustavan laskennan. Lisätietoja europarlamenttivaalien tuloksen laskennasta.

”Euroopan Unioni on Suomelle erittäin tärkeä instituutio. Siksi on äärimmäisen tärkeää, että Suomella on Euroopan parlamentissa hyviä edustajia. Sen takia jokaisen ääni on näissä vaaleissa tarpeen."
Suurlähettiläs Ritva Koukku-Ronde. 
EU-vaalit
demokratia
europarlamentaarikot
europarlamenttivaalit
organisaatiot
parlamentarismi
parlamenttivaalit
poliittiset järjestelmät
yhteiskuntajärjestelmät
yhteiskuntajärjestelmät
äänestäminen