Tšekki matkalla Euroopan taloustiikeriksi

Tšekin talous kasvaa tällä hetkellä nopeinta vauhtia Euroopassa. Syitä tähän voidaan löytää mm. keskuspankin (ČNB) harjoittamasta rahapolitiikasta, joka on pitänyt vientiyritykset kilpailukykyisinä sekä EU-rahasta. Työttömyysluvut ovat mallikelpoisen alhaiset ja viennin ylijäämä rikkoo ennätyksiä. Monipuolinen, vientiin suuntautunut ja eurooppalaisiin arvoketjuihin integroitunut valmistava teollisuus on Tšekin valttikortteja. Maa on tällä hetkellä houkutteleva sijoituskohde ulkomaisille teollisille ja palveluinvestoinneille.

Tšekin tilastokeskuksen elokuun lopussa vahvistamat luvut paljastavat, että Tšekin talous kasvaa tällä hetkellä nopeinta vauhtia Euroopassa. Vuoden toisella neljänneksellä bruttokansantuotteen kasvu oli 4,4 % vuodentakaiseen verrattuna, ja maa jatkaa kasvuennusteidensa ylittämistä kvartaali kerrallaan. Yhtä kovaa on menty viimeksi vuonna 2007 – ennen maailmanlaajuisen talouskriisin puhkeamista. Positiivisimpien arvioiden mukaan koko vuoden talouskasvu ylittää 4 %.

Vaikka Tšekin kasvuennusteet seuraaville vuosille ovat maltillisemmat, puheet Euroopan taloustiikeristä eivät ole liioiteltuja. Kasvua tapahtuu tällä hetkellä laajalla rintamalla: raskaassa ja konepajateollisuudessa, rakentamisessa ja palveluissa. Teollisuuden kasvu oli tämän vuoden ensimmäisellä puoliskolla EU:n viidenneksi nopeinta. Teollisuus on Tšekille elintärkeää: sen osuus maan taloudesta on 47 %.   

Vienti vetää ja työttömyys on alhaista 

Tšekki on EU:n vientivetoisimpia maita (v. 2014 viennin arvo 84 % suhteessa BKT:hen), joka nojaa vahvasti EU-alueen kysyntään, varsinkin naapurimaahansa Saksaan. Tšekin ulkomaankaupan ylijäämä vuonna 2014 oli 157,1 mrd korunaa (5,8 milj. €), joka on 47 % enemmän kuin edellisvuonna.

Tänä vuonna ylijäämä on jatkanut kasvuaan. Euroalueen elpyminen, alhainen öljyn hinta ja maan rahapolitiikka ovat tukeneet talouden kasvua. Maan keskuspankki ČNB on harjoittanut korunan arvoa devalvoivaa interventio-politiikkaa, mikä on pitänyt maan vientiyritysten kilpailukyvyn korkealla.

Myös maan työttömyysluvut ovat mallikelpoisen alhaiset: mittaustavasta riippuen 5,1–6,2 %. Eurostatin mukaan pienempi työttömyys EU:ssa löytyy vain Saksasta (4,7 %). Tšekissä on yli 100 000 avointa työpaikkaa.

Myös Tšekin turismi on kasvussa. Vuoden 2015 ensimmäisellä puoliskolla maahan tehtiin 12,4 milj. matkaa (sis. myös yhden päivän matkat ja transit-matkustajat), ja turismista saadut tulot ylsivät 69,5 mrd korunaan (2,6 mrd €).

EU-jäsenyydestä on ollut hyötyä

Tšekki on koko EU-jäsenyytensä ajan ollut nettosaaja unionissa. Vaurastuminen johtaa vääjäämättä tilanteen muuttumiseen: maa arvioikin muuttuvansa nettomaksajaksi EU:n seuraavalla rahoituskehyskaudella 2021–27. Kiihtyneen kasvun ansiosta Tšekki kirii umpeen eroa kehittyneempiin EU-talouksiin: maan BKT/capita on ylittänyt 85 % EU-keskiarvosta ohittaen Maltan ja Kyproksen. Tšekillä on myös EU-keskiarvoa alhaisempi julkinen velka, joka on 43 % BKT:stä. Tšekin EU-rakennerahasto-osuuksien laskun odotetaan johtavan talouskasvun pieneen hidastumiseen vuonna 2016.  

Tšekki on ollut viime aikoina erittäin houkutteleva kohde ulkomaisille sijoituksille. Viime vuonna suorien ulkomaisten investointien arvo nousi uuteen ennätykseensä, 120 mrd korunaan (4,4 mrd €). Kasvua edellisvuoteen oli 70 %. Kaksi kolmasosaa ulkomaisista sijoituksista tuli Saksasta, mutta yksittäiset suurimmat investoinnit olivat peräisin Etelä-Koreasta. Toisaalta rahaa virtaa myös toiseen suuntaan, sillä ulkomaiset sijoittajat kotiuttivat samana vuonna osinkoina 214 mrd korunaa (7,9 mrd €) pois maasta, mikä vastaa noin 5 % maan BKT:stä.

Prahan kuvankaunis ulkomuseo kätkee alleen Tšekin iskuvoimaisen teollisuuden. Kuva: EPA

Valtionvarainministeriön laatimassa budjettiesityksessä vuodelle 2016 budjettivaje aiotaan laskea tämän vuoden 2 %:sta 1,2 %:iin BKT:stä. Valtionvarainministeri Andrej Babišin mukaan mm. armeijassa ja poliisivoimissa tarvittavat lisärekrytoinnit, naapurimaiden hidas kasvu ja riskit maailmantaloudessa todennäköisesti kuitenkin vaikeuttavat tavoitteen saavuttamista. Lisätuloja valtio uskoo saavansa erityisesti veronkierron estämiseksi tehtyjen toimien takia, joiden uskotaan johtavan verokertymän nousuun. Budjetti menee parlamentin alahuoneen käsiteltäväksi syyskuun loppuun mennessä.

Nopean kasvun myötä ammattiliitot ovat huolestuneet siitä, ettei kasvu ei ole heijastunut tarpeeksi palkkoihin ja vaativat palkansaajille omaa osaansa kasvavasta kakusta. Inflaation odotetaan nousevan vuoden 2016 aikana lähelle Tšekin keskuspankin 2 %:n tavoitetta, joten deflaatiopaineista on päästy eroon.

ČNB:n harjoittama korunan kurssin keinotekoinen heikentämispolitiikka jatkuu arviolta vuoden 2016 puoliväliin asti. Analyytikot arvioivat, että korunan arvo voi nousta 10–15 %, kun keskuspankki aikanaan luopuu interventioista. Hallitus on tukenut keskuspankin politiikkaa; eurojäsenyyden ollessa vasta suunnitteluasteella halutaan hyödyntää rahapolitiikan antamaa mahdollisuutta talouskasvun tukemiseen.     

Tšekki katsoo Venäjän sijasta nyt Kiinaan

Venäjä-pakotteiden vaikutukset Tšekin talouteen eivät kokonaisuudessaan ole niin suuria kuin oli pelätty. Vaikka vienti Venäjälle on laskenut tänä vuonna noin kolmanneksen, kansantaloudelliset vaikutukset ovat arviolta vain 0,3 % BKT:stä. Venäjän-kaupan jähmettyessä Tšekki katsookin kauemmaksi itään ja pyrkii tiivistämään kauppasuhteitaan Kiinaan.

Presidentti Miloš Zemanin aktiivisen vienninedistysmatkailun myötävaikutuksella kiinalaisten investointien kohteena ovat mm. Tšekin matkailu-, panimo- ja media-ala sekä urheilubisnes. Prahan ja Pekingin välille avataan pian ensimmäinen suora lentoyhteys, kun Hainan Airlines aloittaa 23. syyskuuta liikennöinnin kolme kertaa viikossa.

Viennin kanssa tällä hetkellä kamppailevalla Suomella on jatkuva ja syvenevä tavarakaupan vaje Tšekin kanssa. Vuonna 2014 kauppavaihdon arvo oli yhteensä 963 milj. €, josta vajetta 431 milj. €. Vaje johtuu ensisijaisesti Tšekin monipuolisen valmistavan teollisuuden vientivoimasta.

Vaikka maailmantaloudessa on havaittavissa tiettyjä epävarmuuksia, näyttävät Tšekin talouden näkymät jatkossakin positiivisilta. Suuret julkiset ja yksityiset investoinnit, hyvin vetävä vienti, vahva kotimainen kysyntä ja alhainen työttömyys ovat sen verran lupaavia, että Tšekistä voi puhua tulevaisuudessa yhä useammassa yhteydessä Euroopan taloustiikerinä. 

Lasse Vesterinen
Ari Tasanen