Muutoksia liikkumisrajoituksiin ja kauppojen avaamiseen Tshekissä 24.4.2020 alkaen

Tshekin hallitus ilmoitti torstaina 23.4.2020 muutoksista voimassa oleviin liikkumisrajoituksiin. Samalla hallitus ilmoitti tiettyjen kauppojen ja palveluiden avaamisen uusista aikatauluista.

Torstaina 23.4. Tshekin hallitus ilmoitti päätöksestä lieventää voimassa olevia liikkumisrajoituksia.

Samalla hallitus kertoi nopeuttavansa aikataulua eri kauppojen ja palveluiden avaamiseksi.

Maaliikenteessä rajatarkastuksia jatketaan 15.toukokuuta asti Saksan ja Itävallan rajoilla.

 

Suu ja nenä tulee edelleen olla peitettynä kaikissa julkisissa tiloissa sakon uhalla.

Yli 65-vuotiaiden erityinen ostosaika klo 8-10 päättyi 26.5.

 

Uudet liikkumista koskevat rajoitukset

 

Perjantaista 24.4. lähtien:

  • Ulkona saa liikkua korkeintaan 10 ihmisen ryhmässä. Jokaisen on silti pidettävä kahden metrin turvaväli muihin paikalla olijoihin. Poikkeukseksi lasketaan samaan perheeseen tai kotitalouteen kuuluvat henkilöt.

 

Maanantaista 27.4. lähtien:

  • Muun EU-maan kansalaiset voivat tulla Tshekkiin korkeintaan kolmen vuorokauden pituiselle työmatkalle. Maahanpääsy edellyttää alle 4 vrk vanhaa todistusta negatiivisesta koronavirustestistä.
  • Tshekin kansalaiset ja maassa pysyvästi asuvat voivat matkustaa ulkomaille. Tshekkiin palatessa tulee kuitenkin noudattaa kahden viikon karanteenisääntöä, ellei pysty esittämään todistusta alle 4 vuorokautta sitten tehdystä negatiivisesta koronavirustestistä. 
  • Rajan yli voi käydä töissä, mutta 14 päivän välein rajaviranomaisille tulee paluumatkalla esittää negatiivinen koronavirustestitulos.
  • On silti syytä huomioida, että Tshekin viranomaisten päätökset eivät vaikuta muiden maiden rajaviranomaisten toimintaan. Jokaisella maalla voi olla keskenään erilaisia poikkeustilasäädöksiä. Ajantasaiset tiedot on tarkistettava kunkin maan viranomaisilta.
  • Tshekin ulkoministeriö suosittelee edelleen välttämään matkustamista ulkomaille. Useimpien maiden rajat ovat edelleen kiinni ja matkustaminen sen vuoksi vaikeaa.

 

Kauppojen ja palvelujen avaamisen aikataulu (muutokset ovat mahdollisia tautitilanteesta riippuen)

 

Maanantaista 27.4. lähtien voivat avata:

  • Kaupat, joiden koko on alle 2500 neliömetriä. Tämä ei koske suuria ostoskeskuksia, joissa muut paitsi ruokakaupat ja tietyt erikseen määritellyt liikkeet pysyvät edelleen suljettuina.
  • Autokoulut
  • Kuntosalit ja kuntokeskukset (suihkut ja pukuhuoneet pysyvät suljettuina)
  • Kirjastot
  • Eläintarhat ja kasvitieteelliset puutarhat (ulkotilat)
  • Yliopistot ja korkeakoulut voivat jatkaa opetusta korkeintaan 5 hengen ryhmissä

 

Maanantaista 11. toukokuuta lähtien voivat avata:

  • Ostoskeskukset
  • Pinta-alaltaan yli 2500 neliömetrin kaupat, jotka eivät sijaitse ostoskeskuksissa
  • Ulkotiloissa sijaitsevat ravintolat, pubit, kahvilat, viinikaupat jne. Palvelun tulee tapahtua myyntiluukun kautta tai muuten ulkotiloissa, sisätiloja ei saa avata yleisölle.
  • Parturit, kampaamot, kauneushoitolat ja hierojat
  • Museot, galleriat ja näyttelytilat
  • Linnat, palatsit ja ulkomuseot

 

Maanantaista 25. toukokuuta lähtien voivat avata:

  • Ravintoloiden, pubien, kahviloiden sisätilat
  • Hotellit, leirintäalueet ja muut majoitustilat (sekä majoituspaikkojen ateriapalvelut)
  • Taksipalvelut henkilökuljetukseen
  • Tatuointi- ja lävistysstudiot

 

Muut koronaviruksen vuoksi asetetut rajoitukset puretaan kesäkuun aikana epidemiatilanteesta tilanteesta riippuen.