Alue- ja kuntavaalien ennakkoäänestys Tšekissä 2025
Aluevaalit ja kuntavaalit järjestetään samanaikaisesti sunnuntaina 13. huhtikuuta 2025. Ulkomailla ennakkoäänestys järjestetään 2.–5. huhtikuuta 2025 välisenä aikana.
Samassa ennakkoäänestyksessä on siten mahdollista äänestää ennakkoon kahdessa eri vaalissa. Aluevaaleja ei kuitenkaan toimiteta Helsingin kaupungissa eikä myöskään Ahvenanmaan maakunnassa.
Ulkomailla ennakkoäänestyspaikkoja on 79 eri valtiossa yhteensä 112 Suomen edustustossa tai edustuston toimipaikassa. Osa ennakkoäänestyspaikoista on avoinna vain joinakin ennakkoäänestyspäivinä. Ulkoministeriö vastaa ennakkoäänestyksen järjestämisestä edustojen lisäksi suomalaisilla aluksilla, jotka liikkuvat Suomen rajojen ulkopuolella ennakkoäänestysajankohtana.
Oikeusministeriöllä on yleisvastuu vaalien toimeenpanosta. Oikeusministeriö on julkaissut vaalit.fi-verkkosivuilla listan ennakkoäänestyspaikoista(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan) ja niiden aukioloajoista.
Koko ennakkoäänestysajanjakson ja vaalipäivän ulkomailla oleskelevat äänioikeutetut voivat ennakkoäänestää myös kirjeitse ulkomailta. Ohjeet kirjeäänestykseen(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan) löytyvät oikeusministeriön vaalisivuilta.
Ennakkoäänestys Tšekissä:
Suomen suurlähetystö
Hellichova 458/1
118 00 Prague 1
Puh. +420 251 177 251
Aukioloajat:
2.4.2025 klo 10.00–12.00
3.4.2025 klo 13.00–18.00
4.4.2025 klo 13.00–15.00
5.4.2025 klo 10.00–13.00