Kuntavaalien ennakkoäänestys ulkomailla 2021

Kuntavaalit järjestetään sunnuntaina 18.4.2021. Ennakkoäänestys on mahdollista ulkomailla 7.-10.4.2021. Ulkoministeriö vastaa ennakkoäänestyksen järjestämisestä ulkomailla.

Ennakkoäänestyspaikat sijaitsevat Suomen edustustoissa tai niiden toimipaikoissa 75 maassa. Yhteensä ennakkoäänestyspaikkoja ulkomailla on 108.

Ulkoministeriö vastaa ennakkoäänestyksen järjestämisestä edustojen lisäksi suomalaisilla aluksilla, jotka liikkuvat Suomen rajojen ulkopuolella ennakkoäänestysajankohtana.

Kuntavaaleissa äänioikeus on sidoksissa ao. kunnassa asumiseen – siten pysyvästi ulkomailla asuvat suomalaiset eivät ole äänioikeutettuja kuntavaaleissa.

Oikeusministeriöllä on yleisvastuu vaalien toimeenpanosta.  Vaalit.fi-verkkosivuilla julkaistaan 29.1.2021 lista ennakkoäänestyspaikoista ja niiden aukioloajoista. Lista päivitetään myös tähän uutiseen.

Kuntavaaleissa äänioikeutettu voi käyttää äänioikeuttaan myös kirjeäänestyksessä, jonka järjestämisestä vastaa oikeusministeriö. Äänioikeutettua kehotetaan tilaamaan kirjeäänestysmateriaali myös siinä tapauksessa, että hän suunnittelee äänestävänsä ulkomailla varsinaisina ennakkoäänestyspäivinä. Koronapandemian johdosta ennakkoäänestyksen järjestäminen ilmoitetusti ennakkoäänestyspaikassa ei välttämättä toteudu maan viranomaisten lyhyelläkin aikasäteellä ilmoittamien rajoitusten tai sulkujen johdosta. Kirjeäänestyksen määräajat, ohjeet ja materiaalien tilauslomake löytyvät vaalit.fi-sivuilta(Linkki toiselle web-sivustolle.)Jos epäilet, ettei kirjeäänestysmateriaalin postittaminen onnistu oleskelumaahasi, ole yhteydessä oikeusministeriön vaalipalvelunumeroon tai WhatsApp-viestipalveluun kirjeäänestyssivulta(Linkki toiselle web-sivustolle.) selvittääksesi, voiko materiaalin toimittaa perille kaupallisen kuriiripalvelun välityksellä.    

Tietoa ennakkoäänestyksestä löytyy myös edustustojen verkkosivuilta.

 

Ennakkoäänestyspaikat Kyproksella:

 

NIKOSIA

Suomen suurlähetystö

9, Arch. Makarios Avenue

Severis Building, 2nd Floor

1065 Nicosia

Sähköposti: [email protected]

Puh. +357 22 458020

 

Avoinna:

8.4.2021 klo 09:00 - 12:00

9.4.2021 klo 14:00 - 19:00

10.4.2021 klo 10:00 - 15:00

 

LIMASSOL

Atlantica Miramare Beach Hotel

Americana Street

Potamos Yermasoyias

P.O.Box 52001

4060 Limassol

Sähköposti: [email protected]

Puh. +357 25 888100

 

Avoinna:

9.4.2021 klo 14:00 - 19:00

10.4.2021 klo 9:00 - 13:00