Kuntavaalien 2021 ennakkoäänestysaika on muuttunut - ennakkoäänestysajat ja -paikat Kyproksella

Kuntavaalit järjestetään Suomessa sunnuntaina 13.6.2021. Vuoden 2021 kuntavaalien siirtämisestä annettu laki tuli voimaan 29. maaliskuuta. Ennakkoäänestysaika on kotimaassa 26.5.-8.6. ja ulkomailla 2.-5.6.2021. Nikosian suurlähetystössä voi äänestää ennakkoon 3.-5.6.2021 ja Atlantica Miramare Beach-hotellissa Limassolissa 4.-5.6.2021. Äänioikeutta voi käyttää myös kirjeäänestyksessä. Koronatilanteen vuoksi kirjeäänestysmateriaali kehotetaan tilaamaan, vaikka suunnittelet äänestäväsi ennakkoäänestyspaikalla.

Kuntavaaleissa äänioikeus on sidoksissa ao. kunnassa asumiseen – siten pysyvästi ulkomailla asuvat suomalaiset eivät ole äänioikeutettuja kuntavaaleissa.

Kuntavaaleissa äänioikeutettuja ovat Suomen kansalaisten lisäksi myös Suomessa asuvat muiden EU-jäsenvaltioiden sekä Islannin ja Norjan kansalaiset sekä muiden valtioiden kansalaiset, jos he ovat asuneet Suomessa yhtäjaksoisesti vähintään kaksi vuotta.
Äänioikeutettu on henkilö, joka täyttää 18 vuotta viimeistään vaalipäivänä 13.6.2021.

Nikosian suurlähetystössä voi äänestää ennakkoon seuraavasti:

Osoite:
Suomen suurlähetystö
9, Arch. Makarios Avenue
Severis Building, 2nd Floor
1065 Nicosia
Sähköposti: [email protected]
Puh. +357 22 458020

Aika:
3.6.2021 klo 09:00 - 12:00
4.6.2021 klo 14:00 - 19:00
5.6.2021 klo 10:00 - 15:00

Atlantica Miramare Beach Hotel –hotellissa Limassolissa voi äänestää ennakkoon seuraavasti:

Osoite:
Atlantica Miramare Beach Hotel
Americana Street
Potamos Yermasoyias
P.O.Box 52001
4060 Limassol
Sähköposti: [email protected]
Puh. +357 25 888100 

Aika:
4.6.2021 klo 14:00 - 19:00
5.6.2021 klo 9:00 - 13:00


Kuntavaaleissa äänioikeutettu voi käyttää äänioikeuttaan myös kirjeäänestyksessä, jonka järjestämisestä vastaa oikeusministeriö.

Äänioikeutettua kehotetaan tilaamaan kirjeäänestysmateriaali myös siinä tapauksessa, että hän suunnittelee äänestävänsä ulkomailla varsinaisina ennakkoäänestyspäivinä. Koronapandemian johdosta ennakkoäänestyksen järjestäminen ilmoitetusti ennakkoäänestyspaikassa ei välttämättä toteudu, sillä maan viranomaiset voivat lyhyelläkin varoitusajalla ilmoittaa koronarajoituksista. 

Niihin maihin, joihin posti ei koronatilanteen vuoksi poikkeuksellisesti kulje, kirjeäänestysmateriaalit voidaan lähettää kaupallisella lähettipalvelulla oikeusministeriön kustannuksella.

Ennen vaalipäivän muutosta tilattuja kirjeäänestysmateriaaleja ei tarvitse tilata uudelleen vaan jo tilatut materiaalit kelpaavat myös 13.6. järjestettävissä kuntavaaleissa.

Kirjeäänestyksen määräajat, ohjeet ja materiaalien tilauslomake löytyvät: https://vaalit.fi/kirjeaanestys(Linkki toiselle web-sivustolle.)

Lisätietoa ennakkoäänestyksestä: https://vaalit.fi/kuntavaalit(Linkki toiselle web-sivustolle.)