Neuvosto ilmaisi sitoutuneensa EU:n liittymiseen Euroopan ihmisoikeussopimukseen

Hyväksymällä täydentävät neuvotteluohjeet Euroopan unionin neuvosto vahvisti 7. lokakuuta sitoutuneensa EU:n liittymiseen Euroopan ihmisoikeussopimukseen sekä neuvottelujen jatkamiseen pikaisesti Euroopan neuvoston kanssa.

EU:n liittyminen ihmisoikeussopimukseen on Euroopan unionista tehtyyn sopimukseen perustuva oikeudellinen velvoite. Liittymällä sopimukseen EU liittyy niiden 47 Euroopan valtion yhteisöön, jotka ovat jo sopimuksen osapuolina ja ovat suostuneet siihen, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuin valvoo, että ne noudattavat sopimusta. Siten Euroopan unionista tulee lopulta sopimuksen 48. osapuoli. EU:n liittyminen on erittäin merkittävä asia kaikille eurooppalaisille, koska liittyminen takaa vakaan ja yhdenmukaisen perusoikeuksien suojan kaikkialla Euroopassa. Liittyminen toisi yksilöille ja yrityksille mahdollisuuden valittaa EU:n toimielinten toimista Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen. Lisäksi unionin liittyminen korostaa sitoutumista yhteisiin arvoihin, demokratiaan ja oikeusvaltioperiaatteeseen. Ihmisoikeuksien, oikeusvaltioperiaatteen ja demokraattisten periaatteiden kunnioittaminen kansallisella tasolla on keskeinen tekijä myös sääntöpohjaisen monenkeskisen yhteistyön tehostamisessa.

Vuonna 2013 EU ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen osapuolivaltiot pääsivät väliaikaisesti yksimielisyyteen liittymissopimuksen luonnostekstistä. Euroopan unionin tuomioistuin katsoi kuitenkin 18. joulukuuta 2014 antamassaan lausunnossa 2/13, ettei liittymissopimuksen luonnos tietyiltä osin ollut unionin oikeuden mukainen. 

Neuvosto on toistuvasti ilmaissut sitoutuneensa edistämään EU:n liittymistä Euroopan ihmisoikeussopimukseen. Samalla se on ilmaissut tarpeen löytää kestävät ratkaisut kaikkiin oikeudellisiin kysymyksiin, jotka unionin tuomioistuin toi esiin lausunnossaan joulukuussa 2014.

Lisätietoja: Maria Guseff, lainsäädäntöneuvos, EU- ja valtiosopimusoikeuden yksikkö, puh. +358 295 351 158 ja Jenna Oja, oikeudelliset ja institutionaaliset kysymykset, Suomen EU-edustusto Brysselissä, puh. +32 470 914 276

Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa [email protected]