Valtioneuvos Harri Holkerista tulossa YK:n yleiskokouksen puheenjohtaja

Valtioneuvos Harri Holkeria esitetään YK:n yleiskokouksen ensi syksynä alkavan istuntokauden puheenjohtajaksi. Holkerin ehdokkuudelle on saatu YK:n länsimaiden ryhmän tuki, joka on ratkaiseva. YK:ssa eri maaryhmien välillä noudatettavan vuorottelun mukaisesti puheenjohtajuustehtävä kuuluu tuolloin länsiryhmälle. Suomi asettui ehdokkaaksi keväällä 1998. Muodollisesti yleiskokous vahvistaa puheenjohtajuuden ensimmäisessä istunnossaan, joka tänä vuonna pidetään 5.9.2000.

YK:n yleiskokouksen puheenjohtajan tehtävä on näkyvä ja merkittävä luottamustoimi, joka antaa mahdollisuuden vaikuttaa yleiskokouksen työskentelyyn ja sen tekemiin päätöksiin. Vuosien 2000-2001 (55. yleiskokous) yleiskokouksen puheenjohtaja tulee toimimaan myös useiden vuoden 2001 puolella järjestettävien YK:n erityisistuntojen (lapset, rasisimi) puheenjohtajana. Lisäksi yleiskokouksen puheenjohtaja vetää erilaisia yleiskokouksen alaisia työryhmiä, joissa käsitellään mm. YK:n turvallisuusneuvoston uudistamista, kehitysrahoitusta tai Afrikan ongelmia. Yleiskokouksen syysistuntokaudella puheenjohtaja johtaa täysistuntoja, minkä lisäksi hänen odotetaan yhdessä eri maanosia edustavien komiteoitten puheenjohtajien kanssa ohjaavan YK:n 188 jäsenmaan yleiskokouksen kulkua tehokkaasti ja tuloksekkaasti.

Yleiskokouksen puheenjohtaja toimii myös tiiviissä yhteistyössä YK:n turvallisuusneuvoston ja YK:n talous- ja sosiaalineuvoston puheenjohtajien sekä YK:n sihteeristön kanssa.

Vuosien 2000-2001 YK:n yleiskokous on nimetty "vuosituhannen yleiskokoukseksi". Se alkaa kolmipäiväisellä huippukokouksella, jonka odotetaan antavan YK:n 21 vuosisadan ohjelmajulistuksen. Tämän julistuksen tulisi siten heijastua jo heti alkavan yleiskokouksen työhön osoittamalla sille suunnan.





FN