angle-left Ulkoministeri Soini Brysseliin

Ulkoministeri Soini Brysseliin

Naton ulkoministerikokous järjestetään 4.-5.12.2018 Brysselissä. Kokouksen yhteydessä 5. joulukuuta järjestetään Naton Afganistanin kriisinhallintaoperaatiota (Resolute Support, RS) koskeva ulkoministerikokous, johon osallistuvat myös operaatiossa mukana olevat kumppanimaat.

Suomea kokouksessa edustaa ulkoministeri Timo Soini.  

Afganistanin ja 39 operaatioon osallistuvan maan lisäksi kokoukseen on kutsuttu EU:n korkea edustaja sekä edustajat YK:sta ja Maailmanpankista.

”Afganistanin vakauttaminen on yksi Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan sekä kehityspolitiikan keskeisiä prioriteetteja. Olemme olleet RS-operaatiossa mukana sen alusta, vuodesta 2015 lähtien”, ulkoministeri Soini toteaa kokouksen merkityksestä.

Osallistuminen Naton kriisinhallintaan on osa Suomen kokonaisvaltaista Afganistan-politiikkaa. RS-operaatio korvasi Afganistanissa vuodesta 2001 toimineen ISAF-operaation. Suomi kasvattaa osallistumisvahvuuttaan RS-operaatiossa 60 sotilaaseen 1.1.2019 alkaen.

RS-kokouksen lisäksi ministeri Soini osallistuu Brysselissä Euroopan Parlamentin rukousaamiaiselle tilaisuuden pääpuhujana.

Lisätietoja: ulkoministerin erityisavustaja Riikka Taivassalo, p. +358 46 9234 581 ja yksikönpäällikkö Sari Rautio, p. +358 295 351 534.

Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa [email protected]