Ulkoministeri Haavisto osallistuu EU:n ulkoministerien videokokoukseen - aiheina Lähi-itä ja Pohjois-Afrikka

EU:n ulkoministerit kokoontuvat epäviralliseen videokokoukseen perjantaina 15. toukokuuta. Suomesta kokoukseen osallistuu ulkoministeri Pekka Haavisto. Kokouksen pääaiheina ovat laajempi Lähi-itä ja Pohjois-Afrikka sekä Lähi-idän rauhanprosessi.

Ulkoministerit keskustelevat koronapandemian vaikutuksista Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa. Suomi pitää keskeisenä EU:n vahvaa solidaarisuutta sekä yhteistyötä alueen maiden kanssa poliittisen ja sosiaalis-taloudellisen vakauden vahvistamiseksi. Samalla on kiinnitettävä huomiota siihen, miten rajoitustoimet ja lisääntynyt kontrolli vaikuttavat ihmisoikeustilanteeseen ja demokratiakehitykseen. Rajoitustoimien vaikutukset terveyteen, talouteen, turvallisuuteen ja sosiaaliseen suojeluun heikentävät etenkin naisten ja tyttöjen asemaa ja oikeuksia.

Ulkoministerit jatkavat myös keskustelua Lähi-idän rauhanprosessista. Suomen näkemyksen mukaan EU:n tulee puolustaa oikeusvaltioperiaatetta ja sääntöpohjaista kansainvälistä järjestelmää kaikessa politiikassaan, myös Lähi-idän rauhanprosessissa. Yhteistyö alueen maiden kanssa on keskeistä.

Lisätietoja: Eurooppa-kirjeenvaihtaja Matti Nissinen, puh. +358 295 351 780

Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa [email protected].