Ulkoministeri Haavisto EU:n Arktiseen foorumiin Uumajaan

Ulkoministeri Pekka Haavisto osallistuu 3. lokakuuta Uumajassa Ruotsissa järjestettävään EU:n Arktiseen foorumiin, jonka Euroopan komissio ja Ruotsi järjestävät.

”EU:n puheenjohtajamaana Suomi on pyrkinyt pitämään arktista aluetta esillä EU-keskusteluissa ja on esittänyt EU:n vuoden 2016 arktisen tiedonannon päivittämistä paremmin vastaamaan arktisen alueen uusia haasteita ja aluetta kohtaan voimakkaasti lisääntynyttä kansainvälistä kiinnostusta”, ulkoministeri Pekka Haavisto sanoo.

EU:n arktinen foorumi perustuu huhtikuussa 2016 julkistetun EU:n arktisen tiedonannon toimeenpanoon. EU:n ensimmäinen korkean tason arktinen tapahtuma sekä sidosryhmäfoorumi järjestettiin Oulussa 15-16.6.2017, jolloin huomiota kiinnitettiin investointeihin, infrastruktuuriin, innovaatioihin, koulutukseen ja tutkimustoimintaan pohjoisilla alueilla sekä rahoitusyhteistyön ja koordinaation tehostaminen Euroopan pohjoisiin alueisiin liittyen.  

Foorumi kokoaa yhteen edustajia EU-toimielimistä, pohjoisista jäsen- ja ETA- valtioista sekä alue- ja paikallisviranomaisia Itä- ja Pohjois-Suomesta, Pohjois-Norjasta, Pohjois- ja Keski-Ruotsista ja saamelaisjärjestöistä. Foorumin yhteydessä jatketaan samalla myös EU:n alkuperäiskansavuoropuhelua.

Lisätietoja: ulkoministerin erityisavustaja Joel Linnainmäki, puh. +358 295 350 466, arktinen ja antarktinen suurlähettiläs Petteri Vuorimäki puh. +358 295 350 458 sekä pohjoisen politiikan suurlähettiläs Harri Mäki-Reinikka +358 50 324 9962.

Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa [email protected]