Ihmisoikeuksia ja demokratiaa pandemian ravistelemassa Euroopassa
Korkeakouluharjoittelijana Suomen pysyvässä edustustossa Euroopan neuvostossa COVID-19 aikaan
Aloitin kolmen kuukauden korkeakouluharjoittelun Suomen pysyvässä edustustossa Euroopan neuvostossa Strasbourgissa tammikuun alkupuolella. Olin saanut joulukuussa tiedon, että minut oli valittu harjoittelijaksi kevätkaudelle, ja että aloittaisin harjoitteluni reilun kuukauden päästä.
Strasbourg oli kaupunkina minulle jo ennestään tuttu, sillä tein Erasmus-vaihtoni Strasbourgin yliopistossa kevätlukukaudella 2018. Tästä syystä en ollut yhtä hermostunut kuin olisin vastaavanlaisessa tilanteessa voinut olla, vaan ennen kaikkea innoissani päästessäni takaisin lempikaupunkiini. Saisin jälleen myös harjoitella ranskaa, joka oli jo päässyt hieman ruostumaan. Kyseessä olisi myös ensimmäinen “oman alan” työ, ja vaikka minua jännittikin, olin tästä hyvin innoissani.
Tein viimeiset kurssit loppuun Åbo Akademin kansainvälisen oikeuden ja ihmisoikeuksien maisteriohjelmassa, pakkasin laukkuni, irtisanoin vuokra-asuntoni Turussa, ja seuraavaksi istuinkin jo lentokoneessa, määränpäänä Strasbourg. Tässä vaiheessa koronavirustartunnat olivat jo levinneet nopeaa tahtia Kiinassa, mutta ajatus viruksen leviämisestä Eurooppaan tuntui hyvin kaukaiselta.
Korkeakouluharjoitteluni lähti vauhdikkaasti käyntiin, sillä jo ensimmäisillä viikoilla Euroopan neuvoston parlamentaarinen yleiskokous kokoontui Strasbourgiin kevätistuntoonsa. Ensimmäisinä viikkoina tuli sisäistettyä paljon uutta tietoa, ja samalla tutustuin muiden edustustojen harjoittelijoihin. Toisin kuin muiden maiden edustustoissa, joissa oli yleensä kaksi harjoittelijaa samanaikaisesti, toimin itse ainoana harjoittelijana Suomen edustustossa. Sain heti alussa vastuullisia ja hyvin mielenkiintoisia työtehtäviä. Olin tästä kiitollinen, sillä tavoitteeni oli saada mahdollisimman paljon irti lyhyestä harjoittelusta. Vaikka opintotaustani antoi minulle hyvät valmiudet korkeakouluharjoitteluun, olin yllättynyt siitä, miten paljon uutta opin joka päivä.
Tammikuun loppupuolella tuli tieto, että Euroopassa oli havaittu ensimmäiset koronavirustartunnat ja että ne sattuivat olemaan juuri Ranskassa. Tässä vaiheessa maailman terveysjärjestö WHO ei kuitenkaan vielä nähnyt koronavirusta kansainvälisenä terveysuhkana, mutta totesi että siitä voisi tulla sellainen.
Viikot kuluivat nopeasti ja jokainen työpäivä näytti erilaiselta. Välillä työpäivät kuluivat kokouksissa Euroopan neuvoston päämajalla Palais de l’Europella, kun taas toisina päivinä oli rauhallisempaa ja aikaa jäi yli rästiin jääneiden raporttien kirjoittamiseen edustustolla. Vapaa-aikaa jäi myös muiden harjoittelijoiden näkemiseen. Viikonloppuisin teimme päiväreissuja lähellä sijaitseviin kyliin sekä kävimme elokuvissa, museoissa ja pitkillä kävelylenkeillä. Uutisia selaillessa kävi ilmi, että koronavirus oli iskenyt rajusti Pohjois-Italiaan ja että “tämä olisi vasta alkua”. Maaliskuun alkupuolella WHO julisti Covid-19 viruksen maailmanlaajuiseksi pandemiaksi. Tässä vaiheessa Finnair oli myös perunut useita lentoja ja ulkoministeriö kehotti välttämään kaikkea matkustamista. Oma arkeni jatkui kuitenkin normaaliin tapaan Strasbourgissa.
Pian niin sanottu “koronahysteria” rantautui Strasbourgiin, kun ruokakaupan hyllyt tyhjenivät vessapaperista ja jauhoista. Emme enää tavanneet useiden ystävieni kanssa tartuntariskin takia. Covid-19 levisi nopeaa tahtia Ranskassa, ja perjantaina 13. maaliskuuta presidentti Emmanuel Macron piti puheen, jossa ilmoitti koulujen sulkevan ovensa määrittelemättömäksi ajaksi. Samana päivänä Ranskassa todettiin n. 800 uutta koronavirustartuntaa. Euroopan neuvoston kokouksia päätettiin perua ja edustuston työntekijät siirtyivät etätöihin. Katukuvassa huoli viruksen leviämisestä alkoi näkyä, kun kadut tyhjenivät ihmisistä. Kyseisenä viikonloppuna Ranska kertoi sulkevansa kahvilat, liikkeet ja elokuvateatterit. Saksa kertoi sulkevansa rajat Ranskaan, Sveitsiin ja Itävaltaan. Tanska kertoi sulkevansa maan rajat kokonaan. Hetkessä satojen miljoonien eurooppalaisten arki oli mullistunut täysin.
Lopulta harjoitteluni sai yllättävän käänteen, jota en vielä tammikuussa Suomesta lähdettyäni olisi voinut uskoa. Yliopistoni lähetti sähköpostin ja kehotti palaamaan takaisin Suomeen mahdollisimman pian. Useat lentoyhtiöt olivat ilmoittaneet peruvansa n. 90 % lennoistaan, minkä takia paluu Ranskasta Suomeen lähitulevaisuudessa ei välttämättä onnistuisi. Edustuston johdon kanssa keskusteltuani ja kovan pohdinnan jälkeen päätin, että paluu takaisin Suomeen olisi paras vaihtoehto, sillä Ranska oli ilmoittanut tiukentavansa liikkumisrajoituksia lähipäivinä. Vielä samana päivänä yliopistoni sai järjestettyä minulle lennot. Parin peruutetun lennon jälkeen istuinkin noin 22 tunnin kuluttua lentokoneessa Strasbourgista Müncheniin ja lopulta Helsinkiin. Ensimmäisellä lennolla oli minun lisäkseni viitisen matkustajaa, mikä tuntui erikoiselta. Päällimmäisenä tunteena oli kuitenkin äärimmäinen helpotus, ettei lentoa peruttu. Saavuin Helsinkiin tiistai-iltana 17. maaliskuuta, noin kuukausi suunniteltua aikaisemmin. Onnekseni sain kuitenkin mahdollisuuden jatkaa työtä Suomesta käsin ja tällä tavalla suorittaa harjoitteluni loppuun. Edessä odottikin 14 vuorokauden kotikaranteeni, joten aikaa riitti hyvin työntekoon.
Näin jälkeenpäin ajateltuna päätös palata Suomeen oli oikea. Lentoni Ranskasta lähti juuri ennen maan rajojen sulkemista. On ollut mielenkiintoista nähdä, miten maailma on reagoinut virukseen. Pandemia on saanut Euroopan maat toteuttamaan rajuja toimenpiteitä kansanterveyden suojelemiseksi. Myös Euroopan ihmisoikeussopimuksessa turvattuja ihmisoikeuksia on jouduttu rajoittamaan viruksen leviämisen hillitsemiseksi. Näinä aikoina on ehkä tärkeämpää kuin koskaan pitää mielessä Euroopan neuvoston perusarvot; demokratia, oikeusvaltio ja ihmisoikeudet.