Suomen toimia koronavirustilanteeseen liittyen

Koronavirustilanne ja Kiinan toimenpiteet siihen liittyen elävät nyt nopeasti. Suomen suurlähetystö Pekingissä ja pääkonsulaatti Shanghaissa ovat jatkuvassa yhteydessä lukuisiin eri tahoihin tilannekuvan sekä tarpeellisten toimenpiteiden osalta. THL on julkaissut ohjeita Suomeen saapuville matkustajille sekä koronaviruksesta yleensä.

Ensisijaisesti seuraamme Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n riskiarviointia, joka puolestaan perustuu pitkälti Maailman terveysjärjestön WHO:n suosituksiin sekä eurooppalaiseen yhteistyöhön. Suosittelemme yhä seuraamaan THL:n(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan) koronavirussivustoa sekä WHO:n(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan) koronavirussivustoa. Kiinan viranomaisten tiedotusta on helpointa seurata englanninkielisiä uutissivustoja seuraamalla, esimerkiksi Xinhua(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan)China Daily(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan) ja china.org.cn(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan)

Kehotamme välttämään Kiinassa paikkoja, joissa liikkuu paljon ihmisiä sekä välttämään esimerkiksi kättelyä. Kasvosuojusta voi käyttää, ennen kaikkea välttyäkseen pisaratartunnalta tai välttääkseen muiden tartuttamisen. Tärkeintä on jatkuva ja huolellinen käsien pesu.

Suosittelemme yhä välttämään eläinkontakteja ylipäätään, toreja joilla myydään eläviä tai kuolleita eläimiä elintarvikkeiksi sekä kypsentämätöntä tai huonosti kypsennettyä lihaa, pastöroimattomia maitotuotteita ja niistä valmistettuja tuotteita sekä pesemättömiä vihanneksia ja hedelmiä. Tiettyjen tarvikkeiden ja elintarvikkeiden saatavuus saattaa olla paikallisesti heikkoa.

Suosittelemme välttämään tarpeetonta matkustamista Kiinaan ja kaikkea matkustamista Hubein maakuntaan. Harkitse myös erityisen tarkkaan matkustamista Zhejiangin maakuntaan. Henkilöiden, joilla on perussairauksia tai muuten alentunut vastustuskyky tulee koronaviruksen vuoksi harkita Kiinan sisäisten matkojen siirtämistä toiseen ajankohtaan. Kiinan toimenpiteet erityisesti julkisen liikenteen sekä liikkumisrajoitusten suhteen koko maassa hankaloittavat arkea ja matkailua. Muutkin toimenpiteet voivat laajentua hyvinkin nopeasti Hubein ja Zhejiangin lisäksi myös muihin maakuntiin.

Arvioimme yhdessä EU-kollegoiden ja muiden maiden kanssa jatkuvasti tilannetta. Pidämme myös tiiviisti yhteyttä Kiinan viranomaisiin. Tällä hetkellä kotiuttamistoimenpiteet eivät koske muita Kiinan maakuntia kuin Hubei.

Jos epäilet saaneesi koronavirustartunnan, toimi näin (Lähde: THL)

Jos olet oleskellut uuden koronaviruksen epidemia-alueella (Manner-Kiinassa) ja sinulle tulee äkillisen hengitystieinfektion oireita, kuten kuumetta, yskää tai hengenahdistusta, 14 vuorokauden sisällä alueelta saapumisen jälkeen, toimi näin:

-Ota aina ensin puhelimitse yhteyttä terveyskeskukseen tai matkavakuutuksesi tiedoissa mainittuun info-numeroon. Saat ohjeet hoitoon hakeutumiseen.

-Suojaa suusi ja nenäsi kertakäyttönenäliinalla, kun yskit tai aivastat. Laita käytetty nenäliina välittömästi roskiin.

-Jos sinulla ei ole nenäliinaa, yski tai aivasta puserosi hihan yläosaan, älä käsiisi.

Kun hakeudut tutkimuksiin ja hoitoon terveydenhuollon laitokseen, sinulle saatetaan laittaa paperinen suu–nenäsuojus. Se suojaa henkilökuntaa ja muita potilailta tartunnalta.

Jos oleskelet Kiinassa ja epäilet saaneesi koronavirustartunnan

Jos mahdollista, ole puhelimitse yhteydessä englanninkielistä palvelua tarjoavaan sairaalaan ja noudata heidän ohjeitaan jatkotoimenpiteiden suhteen.

Jos koet tarvitsevasi apua voit aina olla yhteydessä ulkoministeriön päivystysnumeroon: +358 9 1605 5555 tai [email protected].

Kehotamme yhä seuraamaan ulkoministeriön matkustustiedotetta(Linkki toiselle web-sivustolle.) (päivitetty 7.2.2020) Kiinaan sekä tekemään matkustusilmoituksen(Linkki toiselle web-sivustolle.), mikäli oleilet Kiinassa tai suunnittelet matkaa Kiinaan..

Seuraa myös Suomen Kiinan-edustustojen Facebook-sivuja!

Peking: https://www.facebook.com/embassyoffinlandinbeijing/(Linkki toiselle web-sivustolle.)

Shanghai: https://www.facebook.com/consulategeneraloffinlandinshanghai/(Linkki toiselle web-sivustolle.)