Koronavirusuutiset Kiinassa

Koronavirustartuntojen kasvu vuoden 2021 alussa on saatu taittumaan ja maan sisäiset rajoitukset ovat helpottaneet. Kiina pyrkii rokottamaan 40% väestöstä kesäkuuhun mennessä. Kiina on laajentanut rokotussuunnitelmaansa kattamaan myös maassa asuvat ulkomaalaiset ja rokotteita tarjotaan laajasti eri provinsseissa. Matkustaminen Kiinaan on edelleen hyvin hankalaa. Kiinan viranomaiset vaativat 7.11. alkaen negatiivisen koronavirustestituloksen lisäksi myös negatiivisen koronaviruksen vasta-ainetestituloksen hyväksyttämistä Kiinan suurlähetystössä jo ennen matkaa. Kiinaan matkustaminen Suomesta on ollut mahdollista ainoastaan suoralla lennolla 19.2. alkaen. Myöskään transit-matkustaminen Helsingin kautta ei ole mahdollista, mikäli lähtömaasta on suoria lentoja Kiinaan. Maahan saapuvat asetetaan edelleen vähintään kahden viikon valvottuun karanteeniin karanteenihotelleihin.

Maahantulosäännökset ja liikkuminen maan sisällä

Kiinalaisviranomaiset ovat tiedottaneet, että covid-19-positiivinen henkilö sijoitetaan iästä riippumatta viranomaisten valitsemaan hoitolaitokseen. Tämä koskee myös oireettomia tapauksia. Henkilön erottaminen terveestä lähipiiristään/perheenjäsenistään on Kiinan vasteen keskeinen toimenpide, josta ei jousteta edes lasten ollessa kyseessä. Edustustolla on tällä hetkellä rajatut mahdollisuudet vaikuttaa tilanteissa, joissa Kiinan terveysviranomaiset ovat päättävä taho.

Kiinan viisumikeskus Helsingissä on suljettu toistaiseksi. Kiina on jälleen tiukentanut viisuminmyöntöä ja esimerkiksi Kiinassa työskentelevien henkilöiden perheenjäsenten on tällä hetkellä vaikea saada maahantuloon tarvittavaa PU-kutsukirjettä. Myös työlupien saanti on pitkittynyt ja esimerkiksi Shanghaissa PU-kirjeen saamiseen saattaa kulua useita kuukausia.  

Kiina on 15.3. alkaen helpottanut viisuminmyöntöä henkilöille, jotka on rokotettu kiinalaisella rokotteella ja joilla on olemassa oleva rokotetodistus. Viisumihelpotuksiin kuuluu esimerkiksi vapautus PU-kutsukirjeen hankkimisesta. Myös kiinalaisella rokotteella rokotettujen perheenjäsenten matkustamista Kiinaan helpotetaan. Rokotteita ei kuitenkaan ole mahdollista saada Suomesta eikä niillä ole Euroopan lääkeviraston EMA:n hyväksyntää.

Kiina vaatii, että kaikkien maahan matkustavien on esitettävä koneeseen noustakseen enintään 48 tuntia ennen lentoa tehdyt ja Kiinan suurlähetystön erikseen vahvistamat koronavirus- ja vasta-ainetestien negatiiviset testitulokset. Mikäli vasta-ainetestissä löytyy vasta-aineita, tulkitaan se Kiinassa toistaiseksi asymptomaattiseksi tapaukseksi ja maahantuloa ei voida sallia. Ainoa poikkeus tähän on kiinalaisella koronavirusrokotteella rokotetut henkilöt, joilla on Kiinan suurlähetystön hyväksymä rokotetodistus. Kiinaan on tällä hetkellä mahdollista matkustaa vaihtolentoyhteydellä ainoastaan niistä maista, joista ei ole suoria lentoja. Suomesta Kiinaan on 19.2. alkaen matkustettava suoralla lennolla.

Lisätietoja saa Kiinan Suomen-suurlähetystöstä(Linkki toiselle web-sivustolle.).

Kiinassa kaikille ulkomailta saapuville tehdään pakollinen koronavirustesti ja heidät ohjataan vähintään kahden viikon mittaiseen valvottuun karanteeniin karanteenihotelliin. Provinssista riippuen hotellikaranteenia saattaa seurata pakollinen kotikaranteeni ja tätä vielä erityinen terveyden seurantajakso. Hotellikulut ovat omakustanteisia ja esimerkiksi ruoan tilaamista hotelleihin rajoitetaan eri tavoin. Karanteenista pääsy edellyttää negatiivisten testitulosten antamista.

Useimpiin julkisiin tiloihin mentäessä on esitettävä puhelimeen ladattujen Alipay- tai WeChat –seurantaminisovellusten esittämä niin sanottu vihreä terveyskoodi. Kaupunkikohtaisen vihreän koodin tulisi toimia automaattisesti hyväksytysti suoritetun karanteenijakson jälkeen. Käytännössä kuitenkin etenkin ulkomaalaisilla on ollut ajoittain ongelmia koodien kanssa maan sisällä matkustettaessa ja terveyssovellus on saattanut uudelle paikkakunnalle saavuttaessa vaatia uutta karanteenia.

Lisätietoja (englanniksi):

Kiinan ulkoministeriön kotisivut(Linkki toiselle web-sivustolle.)

Kiinan siviili-ilmailuviranomaisen CAAC:n kotisivut(Linkki toiselle web-sivustolle.)
 

Terveys

Koronavirustartuntojen määrä Manner-Kiinassa on vähäinen. Uudet tilastoidut tapaukset ovat syksyn ja talven aikana olleet pääsääntöisesti ulkomailta saapuneita ns. ”tuontitapauksia”. Vuodenvaihteessa kasvuun lähteneet maan sisäiset tartunnat saatiin alkuvuodesta kuriin matkustuskielloilla ja muilla varotoimenpiteillä. Tuontitapausten osalta tartunnat todetaan yleensä maahantulotarkastuksissa tai karanteenijakson aikana, joten viruksen leviäminen on pystytty estämään tehokkaasti. 

Suuressa osassa maata on käytössä erilaisia hengityssuojainten käyttöön liittyviä sääntöjä (mm. julkinen liikenne ja julkiset tilat) ja karanteenit maan sisällä ovat mahdollisia. Suuri osa ihmisistä käyttää hengityssuojaa, kaupungista riippuen, myös ulkoillessa.

Julkisilla paikoilla ja liikennevälineissä kuumetta mitataan edelleen ja hengityssuojainten käyttö on pakollista.

Lisätietoja (englanniksi):

Kiinan kansallisen terveysviranomaisen NHC:n kotisivut(Linkki toiselle web-sivustolle.)
 

Edustustojen asiakaspalvelu

Suomen suurlähetystö Pekingissä ja pääkonsulaatti Shanghaissa ovat keskeyttäneet suurimman osan viisumeiden käsittelystä ja Suomen viisumikeskukset (VAC) ovat suljettu toistaiseksi.

Oleskelulupa- ja passihakemusten vastaanotto sekä notaari- ja laillistamispalvelut toimivat edustustoissa normaalisti.

Jos haluat asioida passi-, notaari- tai laillistusasioissa, ota ensin yhteys sähköpostitse: [email protected] (Peking) tai [email protected] (Shanghai).

Ota hätätapauksissa virka-ajan ulkopuolella yhteys ulkoministeriön päivystykseen(Linkki toiselle web-sivustolle.).
 

Matkustusilmoitus

Muistutamme kaikkia matkailijoita ja maassa jo oleskelevia tekemään matkustusilmoituksen(Linkki toiselle web-sivustolle.).

Jos olet jo tehnyt matkustusilmoituksen ja oleskelusi ulkomailla pitkittyy, on matkustusilmoituksen päättymispäivää syytä muuttaa. Näin saamme tiedon siitä, että olet edelleen maassa ja voimme lähettää sinulle sekä tiedotteita että kyselyitä. Jos olet rekisteröitynyt palveluun, voit muuttaa ilmoitustasi itse. Jos et ole rekisteröitynyt, tee uusi matkustusilmoitus.

Jos matkustusilmoituksessasi ei ole ollut päättymispäivää tai olet palannut suunniteltua aiemmin Suomeen, on ilmoitus syytä poistaa. Jos olet rekisteröitynyt palveluun, voit muokata ilmoitustasi itse. Jos et ole rekisteröitynyt, lähetä poistopyyntö sähköpostiosoitteeseen [email protected].  Pyydämme huomioimaan, että ilmoituksen muuttamista ja poistamista koskevien pyyntöjen käsittely on ajoittain ruuhkautunut.

Lisätietoja:

Edustustot Facebookissa:
Peking(Linkki toiselle web-sivustolle.)
Shanghai(Linkki toiselle web-sivustolle.)

Kiinalaisia englanninkielisiä uutissivustoja:
Xinhua(Linkki toiselle web-sivustolle.)
China Daily
china.org.cn(Linkki toiselle web-sivustolle.)

Shine(Linkki toiselle web-sivustolle.)