Chilen markkinamahdollisuudet suomalaisyrityksille

5G-verkon tarjouskilpailu avaa telekommunikaatioalan markkinat suurine, useille sektoreille ulottuvine mahdollisuuksineen. Perinteisten, suomalaisviejien vahvojen kaivos- ja metsäsektoreiden normaalinäkymien lisäksi digitalisointimahdollisuudet ja uudenlainen innovaatioyhteistyö. Kiertotalous ja vihreä vety nykyisiä ja tulevia mahdollisuuksia. Virtuaalisuus on lisännyt koulutus- ja terveyssektorin kiinnostavuutta.

Chile on kokenut shokin toisensa jälkeen lokakuussa 2019 alkaneista yhteiskunnallisista levottomuuksista lähtien ja myös pandemia on koetellut maata. Talouskasvu jää vuonna 2020 negatiiviseksi ja maan velkataakka kasvaa, mutta vielä hyvin maltillisesti. Kasvua odotetaan jo ensi vuodelle. Syvällisestä yhteiskunnallisesta keskustelusta ja mahdollisesta uuden perustuslain laatimisprosessista huolimatta Chile säilynee yritysystävällisenä ja vapaakauppahenkisenä, hyvänä kauppakumppanina.


Elokuussa 2020 julkistettiin Chilessä 5G-tarjouskilpailu, joten telekommunikaatiosektori tarjoaa nyt uusia, suuria liiketoimintamahdollisuuksia. Samalla se tarkoittaa Chilen yhteiskunnan laaja-alaista modernisaatiota ja Suomen näkökulmasta yhä laajenevaa kysyntää eri sektoreiden digitalisoinnissa sekä kyberturvallisuudessa.


Kestävä kehitys ja kiertotalous ovat keskeisiä aiheita niin Chilen hallituksen kuin Santiagon Team Finlandin työssä. Chile jatkaa YK:n ilmastokokouksen puheenjohtajana vielä vuoden ja hiilineutraalius on hallituksen tavoitteena 2050 mennessä. Aurinko- ja tuulivoimaa on lisätty merkittävästi ja Chile on innostunut sähköisestä liikenteestä. Sillä on maailman suurimmat litiumvarannot ja maan omaa akkutuotantoa haluttaisiin kehittää. Chile pyrkii muutoinkin monimuotoistamaan vientiään ja arvoketjujaan.  Viimeisimpänä trendinä on vihreä vety, jota kansainvälisten laskelmien mukaan Chile pystyisi tuottamaan runsaasti halvimmalla maailmassa. EU ja useat sen jäsenmaat, ml. Suomi, ovat kiinnostuneet yhteistyöstä tuotannon mahdollistamiseksi. Ensimmäinen ulkomainen investointi vedyn tuotantoon on suunnitteilla.


Suomen viennin perinteiset vahvat sektorit metsä- ja kaivosteollisuus pärjäävät hyvin. Kyseessä ovat Chilellekin keskeisen tärkeät alat ja suurimmat yritykset. Näiden valtasektoreiden välillä on kehitteillä uudenlaista innovaatioyhteistyötä. Koulutus- ja terveyssektori ovat pandemian myötä tulleet aiempaa kiinnostavammiksi. 

 

Eija Rotinen, Suomen suurlähettiläs, Chile