Valtionavustukset kansalaisjärjestöjen Eurooppa-tiedottamiseen vuodelle 2023 myönnetty

Ulkoministeriö on myöntänyt yhteensä 445 000 euroa valtionavustusta kansalaisjärjestöjen Eurooppa-tiedottamiseen. Tukea saaneita järjestöjä oli tällä hakukierroksella 22 ja tuettuja hankkeita 24.

Kansalaisjärjestöjen Eurooppa-tiedottamiseen suunnattujen valtionavustusten tarkoituksena on edistää keskustelua EU:n ajankohtaisista aiheista ja lisätä kansalaisten perustietoa Euroopan unioniin ja Suomen EU-jäsenyyteen liittyvistä kysymyksistä. Kansalaisjärjestöillä on tärkeä osa EU-tiedon lisäämisessä ja siihen liittyvän keskustelun edistäjänä. 

Vuoden 2023 hakukierroksen painopisteitä olivat

  • EU ihmisoikeustoimijana ja demokratian edistäjänä
  • EU:n talous ja energiapolitiikan suunta
  • EU globaalina toimijana: yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka ja EU:n rooli konfliktien ratkaisijana
  • EU:n laajentuminen

Hakukierroksella painotettiin erityisesti hankkeiden viestinnällisyyttä. Hankkeiden tuottamien sisältöjen tulee olla käytettävissä maksutta. Myönnettyjen valtionavustusten suuruusluokka vaihteli 15 000–35 000 euron välillä hanketta kohden.

Tukea kansalaisjärjestöjen Eurooppa-tiedottamiseen haki määräaikaan mennessä 31 järjestöä 39 eri hankkeeseen. Avustusta myönnettiin 22 järjestölle yhteensä 24 hankkeeseen. Yksivuotinen avustus on tarkoitettu Suomessa tapahtuvaan tiedottamiseen. Ulkoministeriö on hakemusten perusteella myöntänyt valtionavustusta seuraaville järjestöille:

  • CMI- Martti Ahtisaari Peace Foundation
  • Creatura Think & Do Tank ry
  • Eettisen kaupan puolesta ry
  • Eurooppalainen Suomi ry
  • Eurooppanuoret ry
  • European Youth Parliament – EYP Finland ry
  • Finnwatch ry
  • Kansalaisjärjestöjen ihmisoikeussäätiö KIOS ry
  • Kansallinen senioriliitto ry
  • Kuurojen liitto ry
  • Natur och Miljö rf
  • Nuorten Akatemia ry
  • SaferGlobe ry
  • Suomen nuorisoalan kattojärjestö Allianssi ry
  • Suomen opiskelijakuntien liitto – SAMOK ry
  • Suomen Rauhanliitto – Finlands Fredsförbund ry
  • Suomen Sadankomitea ry
  • Suomen videovaikuttajat ry
  • Suomen YK-liitto ry
  • Valo-valmennusyhdistys ry
  • Vammaisten lasten ja nuorten tukisäätiö
  • Vapaus valita toisin ry

Lisätietoja:

  • Sara Haalahti, tiedottaja, puh. 0295 350 089
  • Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa [email protected]