Passin tai henkilökortin hakeminen ulkomailla

Näin haet passia ja henkilökorttia

  1. Jätä hakemus henkilökohtaisesti.
  2. Huolehdi itse siitä, että tietosi väestötietojärjestelmässä ovat ajan tasalla. Suomen kansalainen voi tarkistaa väestörekisteritietonsa kerran vuodessa maksutta. Korjaa ja tarkista tiedot Digi- ja väestötietovirastoon(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan).
  3. Tarkista passin tai henkilökortin hinta ja maksutapa palveluhinnastosta. 
  4. Passin ja henkilökortin voimassaoloaika on enintään 5 vuotta.
  5. Tavallisen passin saaminen kestää yhdestä viikosta useampaan viikkoon. Pikapassin saat yleensä nopeammin, mutta niidenkin toimitusajat vaihtelevat maasta riippuen. Katso lisää passityypeistä: Passityypit ja käsittelymaksut ulkomailla.
  6. Todista henkilöllisyytesi passilla tai henkilökortilla.

Myöntöpisteet

Passin ja henkilökortin voivat myöntää suurlähetystöt, pääkonsulaatit ja konsulaatit eli lähetetyn konsulin johtamat edustustot.

Kunniakonsulaatit eivät yleensä myönnä passeja ja henkilökortteja. Ainoastaan Saksassa Hampuri ja Frankfurt am Main sekä Espanjassa Barcelona, Malaga, Las Palmas ja Torrevieja myöntävät passeja ja henkilökortteja.

Henkilökortti

Henkilökortti on asiakirja, jolla voit todistaa henkilöllisyytesi erilaisissa asiointitilanteissa. Sitä voi käyttää rajoitetusti myös matkustamiseen, ja siinä on verkkoasioinnin mahdollistava siru. 

Edustustot voivat myöntää tavallisia ja tilapäisiä henkilökortteja. Henkilökortti voidaan myöntää myös alaikäiselle huoltajien suostumuksella.

Edustustoista ei voi hakea ilman huoltajien suostumusta myönnettäviä alaikäisen henkilökortteja tai ulkomaalaisen henkilökortteja.

Henkilökorttiin liitetään 2.8. 2021 alkaen sormenjäljet.

Passin tai henkilökortin hakeminen Sveitsissä

Sveitsissä ainoa Suomen passin ja henkilökortin myöntämispiste on suurlähetystö Bernissä. Passin tai henkilökortin sähköisestä hakemisesta voit lukea lisää täältä.

Hakemus tulee jättää aina henkilökohtaisesti. Kunniakonsulaatit eivät voi ottaa vastaan passi- tai henkilökorttihakemuksia. Nykyisen kansalaisuuslain mukaan myös kaikenikäisten lasten tulee olla henkilökohtaisesti paikalla, kun hänelle haetaan omaa passia tai henkilökorttia. Heitä ei voi merkitä vanhempiensa passiin. Lue lisää alaikäisen passin tai henkilökortin hakemisesta sekä mukaan otettavista asiakirjoista täältä

Varmista, että henkilökohtaiset tietosi Suomen väestötietojärjestelmässä(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan) ovat ajan tasalla. Suomen kansalainen voi tarkistaa omat väestörekisteritietonsa kerran vuodessa maksutta. Korjaa ja tarkista tiedot Digi-ja väestötietovirastoon(Linkki toiselle web-sivustolle.). Jos sinulla ei suomalaista henkilökorttia, mobiilivarmennetta tai pankkitiliä, voit pyytää tarkastuksen Digi-ja väestötietovirastosta tällä lomakkeella (pdf). (Linkki toiselle web-sivustolle.)Lähetä lomake Digi-ja väestötietovirastoon(Linkki toiselle web-sivustolle.) (Digi-ja väestötietovirasto, , PL 1003, 00531 HELSINKI, FINLAND tai sähköposti: [email protected]). Tällöin väestötietojärjestelmässä pitää olla ajantasainen osoitteesi, jotta Digi-ja väestötietovirasto voi postittaa otteen sinulle. Jos sinulla on muita kansalaisuuksia (Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan)kuin Suomen kansalaisuus, myös niiden kaikkien tulisi olla ilmoitettuja  Digi-ja väestötietovirastoon.

Passi ja henkilökortti ovat voimassa viisi vuotta. Normaalipassin ja henkilökortin toimitusaika on noin kaksi viikkoa. Pikapassi saapuu noin viikossa. 

Varaa aika ajanvarausjärjestelmämme kautta(Linkki toiselle web-sivustolle.). Ajan varaaminen on mahdollista aina kuukaudeksi eteenpäin nykyhetkestä lukien. Aikoja vapautuu varattaviksi myös peruutusten kautta. Myös kaikki vapautuneet ajat näkyvät jälleen ajanvarausjärjestelmässämme. 

Passia tai henkilökorttia hakiessa on otettava mukaan: 

  • yksi biometriseen passiin soveltuva paperinen passikuva. Tutustu valokuvaohjeeseen (pdf)(Linkki toiselle web-sivustolle.) Suomen poliisin verkkosivuilla. Hakemukseen liitettävä passikuva saa olla enintään kuusi kuukautta vanha ja kuvan tulee olla aina värillinen. Myös automaatissa otettu kuva kelpaa, jos mittasuhteet ovat oikeat. 

  • vanha passisi tai henkilökorttisi. Jos vanha passisi tai henkilökorttisi ei ole enää voimassa, ota mukaasi myös joku toinen kuvallinen henkilötodistus (esimerkiksi toisen maan passisi tai henkilökorttisi jonka kansalainen olet, tai sveitsiläinen oleskelulupasi).

  • 18–30-vuotias mies: sotilaspassi, siviilipalvelustodistus tai kutsuntatodistus. Jos näitä ei ole, passin tai henkilökortin myöntävä viranomainen tarkistaa maanpuolustusvelvollisuuden hoitamisen tilanteen viranomaisilta. Jos hakija ei ole suorittanut ase- tai siviilipalvelusta, passi tai henkilökortti myönnetään enintään sen vuoden loppuun, jolloin hakija täyttää 28 vuotta.

Passi tai henkilökortti maksetaan paikan päällä pankki- tai luottokortilla (kaikki hyväksytään lukuun ottamatta American Express-korttia) tai etukäteen rahasiirtona suurlähetystön tilille. Esitä tällöin maksutosite suurlähetystössä. Käteismaksuja ei oteta vastaan. Hinnasto löytyy täältä.

Pankkiyhteys

Ambassade de Finlande, Weltpoststrasse 4, 3000 Bern 15        
Postfinance, 4808 Zofingen    
IBAN: CH58 0900 0000 6155 0920 7    
BIC: POFICHBEXXX    
    
Merkitse viitekohtaan etu- ja sukunimesi sekä maksun aihe (esimerkiksi "passi ja postitus").   

Voimme lähettää passin ja/tai henkilökortin, kun se on valmis. Lähetys Sveitsin sisällä maksaa 6 CHF, muihin Euroopan maihin 10 CHF.

Jos olet liikuntarajoitteinen, ole yhteydessä suurlähetystöön ennen tuloasi, jotta voisimme varmistaa etukäteen asioinnin sujuvuuden tullessasi suurlähetystöön.

Lisätietoa:


Poliisi - Passi(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan)

Poliisi - Henkilökortti(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan)