Ajankohtaista
Katsaus Sveitsin työmarkkinatilanteeseen vuonna 2024 ja ennuste vuodelle 2025
Vuonna 2024 Sveitsin työmarkkinat osoittivat vakautta, vaikka talouskasvun hidastuminen lisäsi työttömyyttä. Työmarkkinoiden lisäksi kuluttajien luottamus parani huomattavasti vuoden aikana, mikä heijastaa kotitalouksien optimistisempia näkemyksiä taloudesta.
Revontulien taikaa: Pohjoisen lumous kuvataiteessa
Fondation Beyeler -museo Riehenissä, Baselissa, esittelee 25. toukokuuta 2025 asti 74 maisemamaalausta, jotka ovat 13 norjalaisen, ruotsalaisen, suomalaisen ja kanadalaisen taiteilijan tekemiä vuosina 1888–1937. Suomesta on esillä Helmi Biesen ja Akseli Gallen-Kallelan teoksia.
Maailman postiliiton sekä Belgian, Suomen ja Kreikan suurlähetystöjen yhteinen julkilausuma sukupuoleen perustuvaa väkivaltaa vastaan 10.12.2024
UNITE to End Violence against Women -kampanjan päätöspäivänä Maailman postiliitto sekä Belgian, Suomen ja Kreikan suurlähetystöt yhdistivät voimansa ja allekirjoittivat yhteisen julkilausuman sukupuoleen perustuvaa väkivaltaa vastaan.
Generatiivinen tekoäly kulttuurien välisessä vuorovaikutuksessa
Aue-säätiö järjesti Zürichin yliopistossa 20. marraskuuta 2024 kansainvälisen symposiumin, jonka aiheena oli generatiivisen tekoälyn vaikutus kulttuuriin ja yhteiskuntaan. Tapahtuma kokosi asiantuntijoita Suomesta ja saksankielisestä Euroopasta pohtimaan tekoälyn mahdollisuuksia ja haasteita monitieteisessä keskustelussa.
Pohjoismainen turvallisuusseminaari Bernissä
Pohjoismaiden suurlähetystöt järjestivät Bernissä 16. lokakuuta 2024 Pohjoismaisen turvallisuusseminaarin, jossa käsiteltiin Pohjoismaiden turvallisuuspolitiikan strategista uudelleenjärjestelyä muuttuvassa maailmassa. Tapahtuma toi yhteen keskeisiä asiantuntijoita ja diplomaattisia edustajia, jotka pohtivat, miten Pohjoismaat voivat vahvistaa yhteistyötään ja vastata yhteisiin turvallisuusuhkiin.
Maailman postiliitto 150 vuotta
Maailman postiliitto (Universal Postal Union, UPU) täytti 9.10.2024 150 vuotta. UPU on Yhdistyneiden kansakuntien (YK) erityisjärjestö, joka säätelee jäsenvaltioidensa välistä postitoimintaa. Järjestön päämaja sijaitsee Sveitsissä, Bernissä, jonka tiloissa myös Suomen suurlähetystö toimii.
Etelä-Savo valittiin EU:n parhaaksi luomualueeksi
EU:n luomupäivänä 23. syyskuuta palkittiin Euroopan unionin luomukilpailun voittajaksi Etelä-Savo, jossa se valittiin parhaaksi luomualueeksi vuonna 2024. Tämä on ensimmäinen kerta, kun suomalainen alue on saanut tunnustusta kyseisessä koko Euroopan laajuisessa kilpailussa.