Tommi Mäkynen uusi kunniakonsuli Zürichissä – ”Jännittävää päästä uudella tavalla tekemisiin suomalaisyhteisön kanssa”

Suomen Zürichin kunniapääkonsulaatti saa tammikuussa uuden kunniakonsulin, kun Tommi Mäkynen aloittaa tehtävässään. Sekä Helsingissä että Zürichissä työskentelevä arkkitehti Mäkynen haluaa tuoda sveitsiläiset ja suomalaiset toimijat taloudessa ja kulttuurissa yhteen, mutta odottaa innolla myös tutustumista sveitsiläiseen suomalaisyhteisöön. Esitimme Tommille muutaman kysymyksen.

Tommi Mäkynen
Tommi Mäkynen

Kerro vähän itsestäsi, kuka on Tommi Mäkynen?

Olen 48-vuotias suomalainen, ja nykyään myös sveitsiläinen. Olen kahden kouluikäisen lapsen isä ja työskentelen arkkitehtina Zürichissä ja Helsingissä. Meillä on oma toimisto nimeltään helsinkizurich.

Alun perin olen kotoisin pääkaupunkiseudulta, synnyin Vantaalla ja olen asunut Helsingissä ja Kauniaisissa. Olen asunut aika paljon ulkomailla, lapsena Pohjois-Afrikassa ja opiskelijana Madridissa ja Rotterdamissa.

 

Mikä on siteesi Sveitsiin?

Äitini ja vaimoni äiti olivat täällä töissä nuoruudessaan, mutta muuten minulla ei ole varsinaista aiempaa sidettä Sveitsiin. On sattumien summaa, että olen täällä. Vuonna 2005 tulin tänne vuodeksi, kun minua pyydettiin ETH-yliopistoon arkkitehtiosastolle kaupunginsuunnittelun opetustehtäviin. Täällä tutustuin vaimooni Mirjamiin, joka hänkin oli tullut vuodeksi ETH:hon. Hän on kotoisin Münchenistä, joten jäätiin tänne niin sanotusti neutraalille maaperälle.

 

15 vuotta olet siis jo asunut Sveitsissä, millä tavoin olet säilyttänyt siteitäsi Suomeen?

Puhun suomea lasteni kanssa, kokkaamme perheen kanssa suomalaisia ruokia ja meillä on paljon suomalaisia tavaroita – varsinkin designia ja taidettakin – kotona. Olemme paljon yhteydessä Suomessa asuvien vanhempieni, siskoni ja kavereiden kanssa. Töidenkin puolesta käyn paljon pääkaupunkiseudulla, noin kuukauden kahden välein. Minulla on sikäli helppo tilanne, kun toimisto, vanhemmat, sisko ja kaverit kaikki ovat Helsingissä. Perheen kanssa käymme vuosittain Suomessa lomilla joko talvella tai kesällä.

 

Mitä olet tehnyt ennen kunniakonsulin tehtävääsi?

Valmistuin arkkitehdiksi Teknillisestä korkeakoulusta. Olen opettanut arkkitehtuuria ja kaupunkisuunnittelua ympäri Eurooppaa: Düsseldorfissa, Helsingissä, Tukholmassa, Moskovassa, Kiovassa, Zürichissä. Jonkin verran olen toiminut myös tutkijana, mutta viime vuosina aika on kulunut enenevissä määrin toimiston vetämiseen ja suunnittelutyöhön, olen yksi helsinkizurichin kolmesta partnerista. Sitä kautta on taas tullut yhä enemmän luottamustehtäviä mm. tuomaristoissa, sekä erilaisia asiantuntijatehtäviä. Arkkitehtitoimistossa on tosi monipuolinen tehtäväkenttä kaupunkisuunnittelusta rakennussuunnitteluun ja sisustuksiin.

Viime vuosina on ollut tarpeeksi tekemistä kahden pienen lapsen kanssa, mutta nyt on jälleen aikaa uusille tehtäville. Pyyntö kunniakonsuliksi tuli yllätyksenä, mutta sattui sopimaan hyvin tähän tilanteeseen.

 

Miksi halusit kunniakonsuliksi?

Eniten kiinnostaa ehkä ihmisten verkottaminen – mahdollisuudet hyödyntää jo olemassa olevia omia verkostojani sekä Sveitsissä että Suomessa, ja niiden kytkeminen uusiin verkostoihin. Haluan edistää kulttuurista ja taloudellista yhteistyötä ja toimia tämän avittajana ja kehittäjänä. Yhteistyömahdollisuuksia voisi löytyä vaikka meidän digitalisaatio- ja koulutusosaamisen pohjalta, ja sveitsiläisillä on paljon tarjottavaa muun muassa palveluiden suunnittelussa.

 

Mitä toivot tehtävästäsi?

Toivon että pystyisin vahvistamaan sitä positiivista mielikuvaa mitä Suomesta Sveitsissä jo on. Huomasin heti tänne saavuttuani, että Suomi on positiivinen, mutta samalla hienovarainen juttu. Se lähtee sveitsiläisten omista Suomi-mielikuvista ja sympatiasta neutraalia luonnonläheistä maata kohtaan. Tätä pystyy vahvistamaan, ja luulen, että Suomi pystyisi paljon paremmin hyödyntämään tätä. Oma kokemukseni on että, suomalaisella on helppo olla täällä; kun ihmiset kuulevat, että on Suomesta, niin herää yleensä positiivinen kiinnostuneisuus.

Totta kai on myös jännittävää päästä uudella tavalla tekemisiin täkäläisen moninaisen suomalaisyhteisön kanssa. Vaimoni ei ole Suomesta, eikä kaveripiiri ole siten erityisesti suomikeskeinen, joten tämä on kiinnostava mahdollisuus tutustua Sveitsin verrattain suureen suomalaisjoukkoon.

 

Vastedes tietyissä konsuliasioissa voi asioida Zürichin kunniapääkonsulaatissa, mutta miten konsulaatin palvelutarjonta poikkeaa suurlähetystön tarjonnasta, konsulivirkailija Heidi Meyer-Makkonen?

Kunniakonsulaatit voivat myöntää elossaolotodistuksia ja todistaa kopioita ja allekirjoituksia oikeiksi. Sen sijaan esimerkiksi passi- ja henkilökorttihakemuksia vastaanotetaan Sveitsissä vain Bernin suurlähetystössä.

 

Haastattelu: Erik Ståhl