Kanadan markkinamahdollisuudet suomalaisyrityksille

Kanadan talouden ennustetaan kasvavan 8,2 % vuonna 2021. Pandemian jälkeen maa panostaa kestävään kehitykseen tavoitteena rakentaa taloudesta parempi ja vahvempi. Kanadan Team Finland -tiimi näkee mahdollisuuksia energiasektorilla (energiatehokkuus ja uusiutuva energia) sekä kiertotalouden ratkaisuissa. Kanadan kiinnostus akkuteknologian ja sähköautotuotannon kehittämiseen luo mahdollisuuksia yhteistyöhön. Kanadalla on myös hyvä asema keinoälyssä ja peliteollisuudessa, joka tulee huomioida tulevaisuudessa.

Kanadan talous on muiden maiden tapaan kärsinyt covid-19 aiheuttamista seurauksista ja tälle vuodelle ennustetaan talouden supistumista -6,6 %. Ensi vuonna talous lähtee kuitenkin jälleen kasvuun 8,2%. Hallitus on toistaiseksi painottanut pandemiasta selviämiseen, mutta on myös luvannut panostaa uuteen ja parempaan talouteen – build back better – kunhan pandemian akuutti kriisi on ohi.


Erityisen kiinnostavia sektoreita suomalaisyritysten kannalta vuonna 2021 ovat mm. energia ja kiertotalous. Energiasektorilla näyttäisi olevan paljon potentiaalia, kun Kanada pyrkii saavuttamaan Pariisin ilmastosopimuksen asettamat tavoitteet. Uusiutuvien energialähteiden kehittämisen lisäksi myös päästöjen pienentäminen ja energiatehokkuuden lisääminen ovat kohteita, joissa suomalaiselle tarjoamalle olisi kysyntää. Tähän liittyen Team Finland -toimijat Kanadassa ovat myös käyneet keskusteluja biotalouden ja metsänhoidon mahdollisuuksista tukea Kanadaa päästöjen minimoimisessa.


Vuoden 2021 syksyllä Kanadassa järjestetään World Circular Economic Forum (WCEF).). Team Finland -toimijat tulevat järjestämään WCEF:n yhteyteen sivutapahtumia, joissa suomalaiset toimijat voivat tuoda esille, miten tehostaa yritysten toimintaa ympäristön kannalta kestävällä tavalla. Kiertotalousteema on vahvasti esillä myös maakuvatyössämme Kanadassa.


Kanada on maailman johtovaltio kaivosteollisuudessa. Hallitus on linjannut tavoitteeksi olla keskipitkällä aikavälillä myös johtava valtio akkuteollisuudessa ja sähköautojen tuotannossa, missä yhdistyvät maan tarjoamat mineraalivarat ja tietotaito. Ford Motor Company on ilmoittanut muuttavansa 2024 mennessä Oakvillen, ON autotehtaan tuottamaan sähköautoja. Liittovaltio ja Ontario yhdessä tukevat muutosta C$590 miljoonalla. Myös FiatCryslerAutomobiles on vahvistanut Windsorin ON tehtaan tuotantosuunnan muutoksesta hybridiautoihin 2024 mennessä. Nämä investoinnit takaavat akkuteollisuuden kehittymisen autonvalmistuksen yhteyteen Kanadassa. Suomen pyrkimys luoda oma akkuteollisuuden klusteri ja meidän omat malmivaramme peilaa Kanadan pyrkimyksiä, mikä luo mahdollisuuksia hedelmälliseen yhteistyöhön.


Uusia nousevia kiinnostuksen kohteita Kanadassa ovat digitalisaatio, varsinkin terveyshuollossa. Hallitus ei ole vielä tehnyt päätöstä suljetaanko Huawei maan 5G-verkon rakentamisen ulkopuolelle, mutta suurimmat operaattorit ovat jo ilmoittaneet, etteivät käytä em. valmistajan tuotteita 5G-verkoissaan. Kanadalla on lisäksi vahvuuksia keinoälyssä ja peliteollisuudessa, joka otetaan vahvemmin huomioon Kanadan Team Finland -toiminnassa.

Roy Eriksson, Suomen suurlähettiläs, Kanada