Vapaakauppasopimus Vietnamin kanssa avaa ovet kasvaville markkinoille

EU:n ja Vietnamin välinen vapaakauppasopimus allekirjoitettiin Hanoissa 30. kesäkuuta 2019. Sopimuksen odotetaan tulevan voimaan alkuvuonna 2020. Se on kunnianhimoisin ja kattavin sopimus, jonka EU on toistaiseksi neuvotellut kehittyvän valtion kanssa. Vapaakauppasopimus luo uusia markkinoillepääsy- ja liiketoimintamahdollisuuksia myös suomalaisyrityksille.

Kauppasopimuksen on arvioitu kasvattavan EU:n ja Vietnamin välistä kauppaa jopa 50 prosenttia. Samalla Vietnamin merkitys kauppakeskittymänä Kaakkois-Aasian ja Euroopan välillä vahvistuu.  

Sopimuksen myötä EU:n ja Vietnamin välisen kaupan tullit poistuvat lähes kokonaan joko heti sopimuksen tultua voimaan tai viimeistään kymmenen vuoden kuluessa. Useissa Suomen vientituotteissa on tällä hetkellä korkeat, jopa 25:en prosentin tullit. Sopimus purkaa myös kaupan esteitä, mikä helpottaa erityisesti suomalaisten pk-yritysten markkinoillepääsyä. Standardien ja teknisten määräysten tulee jatkossa perustua lähtökohtaisesti kansainvälisiin standardeihin. Sopimukseen sisältyy myös erillinen luku uusiutuvan energian kaupan esteiden poistamiseksi. Tavoitteena on kannustaa vihreää kasvua.

Vapaakauppasopimus parantaa myös pääsyä Vietnamin palvelumarkkinoille. Palvelukauppa helpottuu esimerkiksi ympäristö-, koulutus-, ja sosiaalipalveluissa. Myös koneiden ja laitteiden kunnossapito-, IT- sekä tutkimus- ja kehityspalveluiden markkinoillepääsy paranee. Lisäksi pääsy Vietnamin julkisten hankintojen markkinoille helpottuu, ja suomalaisyritykset voivat osallistua julkisten hankintojen tarjouskilpailuihin esimerkiksi suurimpien kaupunkien rautatie-, sairaala- ja infrastruktuurihankkeissa.

Vietnamin talous kasvaa nopeasti

Vietnam on dynaamisessa kehitysvaiheessa oleva alemman keskitulon maa. Vientivetoinen talous on yksi maailman nopeimmin kasvavista. Vietnamin vuotuinen talouskasvu on ollut 2000-luvulla keskimäärin 6,4 prosenttia bruttokansantuotteella mitattuna. EU:n ja Vietnamin välinen kauppasopimus avaa ovet kasvaville markkinoille, joilla on yli 95 miljoonaa potentiaalista kuluttajaa, kasvava keskiluokka ja nuori työväestö. 

Suomen ja Vietnamin välisen tavarakaupan arvo oli noin 410 miljoonaa euroa vuonna 2018. Suomesta viedään Vietnamiin koneita ja laitteita, paperiteollisuuden tuotteita, metalleja, nahkoja ja turkiksia, puu- ja kemianteollisuuden tuotteita sekä maitojauhetta. Vietnamista tuodaan koneita ja laitteita, jalkineita, tekstiilejä, nahkoja ja turkiksia, metalleja ja muoveja. Palvelukaupan kokonaisvienti oli arvoltaan 138 miljoonaa euroa ja tuonti 30 miljoonaa euroa vuonna 2017.

EU ja Vietnam ovat sopineet erillisestä investointisuojasopimuksesta.

Lisätietoja: vastuuvirkamies Maria Kauko, markkinoillepääsy-yksikkö, puh. 0295 350 339.

Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa [email protected]