Intian ulkoministeri Jaishankar Suomeen

Intian ulkoministeri Subrahmanyam Jaishankar vierailee Suomessa 19.‒21. syyskuuta.

Ulkoministeri Subrahmanyam Jaishankar tapaa tasavallan presidentti Sauli Niinistön, pääministeri Antti Rinteen ja vierailua isännöivän ulkoministeri Pekka Haaviston. Intian ulkoministeri tapaa myös eduskunnassa varapuhemies Tuula Haataisen sekä ulkoasiainvaliokunnan jäsenet. Hän pitää puheenvuoron Ulkopoliittisen instituutin järjestämässä seminaarissa.

Molemmat ulkoministerit osallistuvat Mahatma Gandhin patsaan vihkimistilaisuuteen Helsingissä.

Keskusteluaiheina Jaishankarin tapaamisissa ovat muun muassa kahdenväliset suhteet, kansainväliset ja alueelliset kysymykset, ihmisoikeudet sekä Suomen EU-puheenjohtajakausi. Ilmastonmuutos on myös vahvasti esillä keskusteluissa.

"Odotan mielenkiinnolla keskustelua Intian ulkoministeri Jaishankarin kanssa. Intian kansainvälinen rooli kasvaa kaiken aikaa, ja maan odotetaan osallistuvan enemmän globaaliin vastuunkantoon. Intian diplomatian ollessa tiivistahtista olemme tyytyväisiä, että vierailu Suomeen toteutuu”, ulkoministeri Haavisto sanoo.

Ministeri Jaishankar jatkaa matkaansa Suomesta New Yorkiin, jossa hän osallistuu yhdessä pääministeri Narendra Modin kanssa YK:n yleiskokouksen korkean tason viikolle. 

Lisätietoja: ulkoministerin diplomaattiavustaja Miia Rainne, puh. 050 434 5444 sekä vastuuvirkamies Ari Tasanen, Eteläisen Aasian yksikkö, puh. 0295 351 704

Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa [email protected]