Vaihto-oppilaana Kajaanissa

Mariana Linhares

Jo pienestä asti halusin asua ulkomailla. Kun olin 12-vuotias, halusin lähteä vaihtoon Englantiin. Silloin oli nimittäin Harry Potter -kuume korkeimmillaan. Heti kun sain mahdollisuuden, ilmoittauduin AFS:n vaihto-ohjelmaan. Tosin nyt halusinkin Suomeen, sillä minusta oli tullut suomalaisten metallibändien, erityisesti Nightwishin, suuri fani. Päätin, että minun on päästävä sinne eikä kukaan voisi kääntää päätäni.

Niin siinä kävi, että lähdin. Elokuun 16. päivä minä ja seitsemän muuta brasilialaista nousimme lentokoneeseen ja saavuimme Suomeen 17. elokuuta. Lämpötila oli vielä Brasiliaa vastaava, varsinkin minulle joka olen Rio de Janeirosta ja tottunut lämpöön. Se vuosi oli vielä erityisen kuuma.

Saapuessamme Helsinkiin mittari näytti noin 30 astetta. Elokuun 18. päivän aamuna matkustin junalla Kajaaniin, 36 000 asukkaan kaupunkiin Kainuun maakunnassa. Asukasluku saattaa hämätä, mutta Kajaani on itse asiassa yksi Pohjois-Suomen suurimmista kaupungeista. Siellä lämpötila laski nopeasti 15 asteeseen. Kun muut tytöt käyttivät vielä shortseja ja t-paitaa, minä pidin jo housuja ja takkia ja nukuin flanellipyjamassa paksun peiton alla.

Ensimmäinen koulupäivä

Muistan hyvin kun saavuin Kajaaniin lauantaina ja maanantaina menin jo kouluun jossa sain tietää, että Kajaanin lukiossa opiskelee myös kuusi muuta vaihto-oppilasta. Meidän saapumisestamme ilmoitettiin koko koululle, eikä koko kaupungissakaan varmaan ollut ketään joka ei olisi tiennyt meidän tulostamme.

Ensimmäisenä päivänä teimme kierroksen koululla ja oppilasneuvoston jäsenet näyttivät missä eri luokat sijaitsevat. Sen päivän jälkeen en ole enää ikinä mukautunut brasilialaisiin kouluihin tai yliopistoihin. Koulun infrastruktuuri, kuten musiikkiluokat, laitteet ja ruokala, ja miten hyvin niistä pidettiin huolta, oli uskomatonta. Piano koulun aulassa oli enemmän kuin sydänparkani pystyi kestämään.

Ja jos joku sanoo että Suomessa on hankala saada kavereita, minun tapaukseni oli täysin päinvastainen. Suomalaiset saattavat olla aluksi ujoja, mutta kun heidät on tuntenut jonkun aikaa, saa heistä erinomaisia ystäviä. Olen erittäin ylpeä siitä, että olen vieläkin yhteydessä ystäviini Suomessa.

Reissuja ja ruokaa

Perheessä, jossa asuin oli vain yksi, jo kotoa pois muuttanut vanhempi poika. Olin siis huomion keskipiste. Minusta oli ihanaa mennä isäntäperheeni kanssa jopa Prismaan ostamaan viikon ruokaostoksia. Muistan kun heitä naurattivat suomalaiset, jotka katsoivat minua kuin hullua, kun olin siellä ilman takkia.

Olin onnekas sillä isäntäperheeni äiti laittoi todella hyvää ruokaa, eikä minulla ollut vaikeuksia sopeutua. Varsinkaan sen jälkeen sain maistaa hirvenlihaa. Se on todella herkullista!

Isäntäperheeni vei minua autolla ympäri Suomea. Sain nähdä erilaisia maisemia, maaseutua ja kaupunkeja. Maaliskuun ensimmäisellä viikolla matkustimme Lappiin hiihtämään suomalaisen isäni, perhetutun ja hänen tyttärensä Katin kanssa, josta oli tullut ystäväni jo ensimmäisten viikkojen aikana Suomessa.

Lämpötila siellä oli -30 astetta enkä ollut edes osannut kuvitella sellaista kylmyyttä aikaisemmin. Kävimme Kemissä, Rovaniemellä, Luostolla ja Saariselällä. Tajusin olevani brasilialaiseksi oikein hyvä hiihtäjä. Tämän lisäksi tein myös muita retkiä, kävin esimerkiksi Tampereella, Oulussa, Kiteellä, Seinäjoella ja vappuna Helsingissä, sekä bussilla Ruotsissa. Matkustaminen pienessä maassa on niin paljon helpompaa.

Lähdin myös kerran yhden chileläisen AFS -vaihto-oppilaan kanssa junalla aamuyöllä katsomaan Nightwishin keikkaa Ouluun, ja minua haastateltiin siellä jopa Nelosen uutisiin: http://www.nelonen.fi/uutiset/videot-ja-uutisl%C3%A4hetykset?vt=video&vid=23094(Linkki toiselle web-sivustolle.)

Nykyään opiskelen yliopistossa Brasiliassa ja suurin toiveeni on palata Suomeen vaihto-opiskelijaksi Tiedettä ilman rajoja (Ciência sem Fronteiras) -ohjelman kautta. Suomi on erittäin kaunis maa, jossa luonto on lumoavaa ja ihmiset koulutettuja, ja kaikesta pidetään hyvää huolta. Kylmyys tai kieli eivät haittaa, Suomi on ihastuttava.