Team Finland lähtökuopissa

Ministerit Stubb ja Häkämies alustivat edustustojen päälliköitä Team Finlandista suurlähettiläspäivillä.  Kuva: Timo Ikonen/UM Ministerit Stubb ja Häkämies alustivat edustustojen päälliköitä Team Finlandista suurlähettiläspäivillä. Kuva: Timo Ikonen/UM

”Team Finlandissa on nyt ihan uusi pöhinä”, totesi eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Alexander Stubb puhuessaan Suomen vienninedistämisen uusista tuulista ulkoministeriön suurlähettiläspäivillä 21. elokuuta. Samoilla linjoilla oli Stubbin kanssa yhteisesiintymisen suorittanut elinkeinoministeri Jyri Häkämies: ”Team Finland on erinomainen aloite, jonka tavoitteena on helpottaa yritysten elämää ja edesauttaa niiden kasvua ja kansainvälistymistä”.

Team Finland -konseptilla tarkoitetaan uutta, verkostomaista tapaa järjestää yritysten vienninedistämis- ja kansainvälistämispalvelut. Eri palveluntarjoajien yhteistyötä tiivistetään ja tehostetaan palveluiden asiakaslähtöisyyden varmistamiseksi. Team Finland -toimintamalli pohjautuu hallituksen aiemmin keväällä hyväksymään taloudellisten ulkosuhteiden toimintaohjelmaan, jonka tavoitteena on edistää työllisyyttä sekä tukea erityisesti pienten ja keskisuurten yritysten kansainvälistymistä. ”Tavoitteena on, ettei palveluntarjoajien puoleen kääntyvä yritys edes huomaisi eri organisaatioiden välisiä rajoja”, totesi ministeri Häkämies.

Yhteen hiileen puhaltamisen merkityksestä puhui myös ministeri Stubb, joka painotti maailman ja globaalien markkinoiden muuttuneen rajusti: talous ja politiikka ovat tulleet yhä lähemmäksi toisiaan. Myös yritysten toimintatavat ovat muuttuneet muun muassa globaalien arvoketjujen myötä. Suomen vanha vienninedistämismalli oli liian siiloutunut, yhteiset tavoitteet puuttuivat, järjestelmän kyky ennakoida muutoksia oli heikko. Stubb totesi, että Team Finland -henkistä toimintamallia on kuitenkin toteutettu hienosti jo muun muassa Shanghaissa ja Madridissa.

Mitä Team Finland sitten muuttaa verrattuna entiseen? Uutta on toimintamallin strateginen ohjaus. Team Finlandille on nimetty ohjausryhmä, jonka puheenjohtajana toimii pääministeri Jyrki Katainen. Entistä keskeisempään rooliin kaikessa toiminnassa nostetaan asiakaslähtöisyys. Ministeri Stubb pyysikin suurlähettiläskokouksessa puhuessaan Suomea eri puolilla maailmaa edustavia diplomaatteja kysymään itseltään joka aamu: ”Mitä voin tehdä tänään suomalaisten yritysten hyväksi?” – tietysti yhteistyössä muiden Team Finland -verkoston toimijoiden kanssa. Ministeri Häkämies muistutti kuulijakunnalle, että suurlähetystöjen rooli on tämän päivän maailmassa erittäin keskeinen muun muassa silloin, kun pyritään ennakoimaan suomalaisyritysten toimintaympäristössä tapahtuvia muutoksia. Ministeri Stubb korosti, että on koko valtioneuvoston tehtävä turvata suomalaisyrityksille tasavertaiset toimintaedellytykset kilpailijamaiden toimijoihin verrattuna; eri sektoriministerit voivat tarvittaessa osallistua omien vastuualueidensa yritystoiminnan edistämiseen vienninedistämismatkoilla.

Ministeri Häkämies lisäsi, ettei kansainvälistymiskeskustelussa kyse voi olla enää vain vienninedistämistä; nyt tarvitaan myös tuonninedistämistä. Suomi tarvitsee investointeja, ja edellytykset niiden houkuttelemiseksi ovat hyvät: Suomessa on osaajia ja Googlen tapaisia hyviä referenssejä. Myös muun muassa tutkimus- ja kehitystyön kevennettyyn verokohteluun on kiinnitetty erityishuomiota.

Team Finland -toimintamallin jalkautus alkaa toden teolla 10.9., kun Finlandia-talolla järjestetään pk-yritysten kansainvälistymispäivä(Linkki toiselle web-sivustolle.). Tilaisuudessa esiintyvät tasavallan presidentti Sauli Niinistö, pääministeri Jyrki Katainen, ministerit Alexander Stubb ja Jyri Häkämies sekä useiden kansainvälisillä markkinoilla menestyneiden yritysten edustajat. Tilaisuuden tärkeintä antia järjestäjät odottavat kuitenkin yrityksille järjestettävistä työpajoista – niissä toivotaan kuultavan, mitä yritykset vienninedistämis- ja kansainvälistämispalveluiden tarjoajilta tällä hetkellä todella odottavat. Tilaisuuden järjestävät ulkoministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö, Elinkeinoelämän keskusliitto, Keskuskauppakamari, Suomen Yrittäjät ja Finpro.

 

kauppa
kulttuuri