Rio 2016: Suomi-talossa edistetään suomalaisen osaamisen tunnettuutta

Urheilullisen menestyksen ohella Rion kesäolympialaisissa panostetaan suomalaisen cleantech-osaamisen ja koulutuksen tunnettuuden lisäämiseen sekä maakuvan kirkastamiseen. Lisäksi tavoitteena on edistää vientiä.

Brasilian Rio de Janeiro isännöi 5.–21. elokuuta järjestettäviä kesäolympialaisia.

Kisojen yhteydessä Riossa avataan Suomi-talo (Finland House(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan)), joka toimii kohtauspaikkana ja suomalaisen osaamisen näyteikkunana 12.–21. elokuuta. Viikonloppuisin (13.–14.8. ja 20.–21.8.) talossa on avoimet ovet ja arkenakin järjestetään muutamia yleisölle avoimia tilaisuuksia.

Mahdollisten mitalijuhlien lisäksi Casa Franca Brasilin tiloissa järjestetään presidentin ja suurlähettilään vastaanotot, yritysten asiakastilaisuuksia sekä koulutusalan ammattilaisten tapaamisia.

Cleantech- ja koulutusosaaminen keskiössä

Kuvassa PopUp School koripallon MM-kisoista Espanjasta. Riossa toteutetaan samanlainen hanke. Kuvan saa klikkaamalla isommaksi.

Kansainvälinen olympiaurheilu uudistaa omaa toimintaansa Olympic Agenda 2020 -mukaisesti, minkä vuoksi kestävään kehitykseen liittyvät asiat saavat nyt enemmän huomiota kuin koskaan aikaisemmin.

Suomalaisille cleantech-yrityksille tämä luo luontevan tilaisuuden uusien liiketoimintamahdollisuuksien luomiseen.

Cleantech-taitamisen lisäksi Suomi-talossa nostetaan esille kansainvälistä tunnustusta saanutta suomalaista koulutusosaamista. Talossa avataan muun muassa Finnish PopUp School, johon ovat tervetulleita riolaiset ja Riossa vierailevat lapset. Suomesta mukaan lähtee useita opettajia.

Suomea markkinoidaan kisahumun keskellä myös matkailukohteena. Mukana on muun muassa joulupukki.

Suomi-talo toteutetaan usean eri tahon yhteistyönä

Finland House Rion olympialaiset

Finland Housen toteutuksesta vastaa Suomen olympiakomitea yhdessä usean eri yhteistyökumppanin kanssa. Ulkoministeriö on mukana ensimmäistä kertaa toteutettavan Suomi-talon toiminnassa. Aiemmin vastaavaa usean eri tahon vienninedistämis- ja maapromootio-operaatiota ei ole toteutettu.

Muita keskeisiä yhteistyökumppaneita ovat muun muassa työ- ja elinkeinoministeriö, opetus- ja kulttuuriministeriö, Finpro, Visit Finland ja Suomen Brasilian-suurlähetystö. Suurimmista yrityksistä mukana ovat Danfoss ja Wärtsilä. Lisäksi talon toiminnassa ovat mukana lukuisat muut yritykset ja toimijat.

Suomi-talolla tavataan!

Suomi-talon aikataulu. Kuvan saa klikkaamalla isommaksi.

Finland Housessa voi vapaasti vierailla seuraavina aikoina:

  • lauantai 13.8. klo 10–18
  • sunnuntai 14.8. klo 10–18
  • lauantai 20.8. klo 10–17
  • sunnuntai 21.8. klo 10–16

Osoite: Rua Visonce De Itaboraí, 78 e - Centro, Rio de Janeiro - RJ, 20010-060, Brasilia

#FinlandHouseInRio

Facebook: FinlandHouseinRio(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan)

Yhteys: Ari Honkanen, ari.honkanen(at)formin.fi

 


 

kauppa
koulutus