Kiina Brasilian suurin kauppakumppani

Brasilia ja Kiina ovat kaksi jättiläistä, joiden suuret, mutta varsin erilaiset kotimaiset markkinat tekevät maiden välisestä yhteistyöstä Brasilian kannalta yhtä aikaa tärkeän ja haasteellisen. Kiina tuo Brasiliaan edullisia tehdastuotteita,ja Brasiliasta Kiinaan viedään raaka-aineita.

Kiina nousi vuonna 2010 Yhdysvaltojen ohi Brasilian suurimmaksi kokonaiskauppakumppaniksi. Vuonna 2011 kahdenvälinen kauppa ylsi 77,1 miljardiin dollariin.

Kiina nielee valtavia määriä energiaa, teollisuuden raaka-aineita ja maataloushyödykkeitä, tuottaa tehdasvalmisteisia hyödykkeitä isolla mittakaavalla ja alhaisin kustannuksin, ja sen valtava väestö toimii kuluttajina. Brasilia tarjoaa laajan valikoiman erilaisia Kiinan taloudelle arvokkaita luonnonvaroja ja raaka-aineita. Brasilian keskiluokka kasvaa kovaa vauhtia lisäten maan ostovoimaa ja markkinahoukuttelevuutta kiinalaisten tuotteiden kannalta.

Kiina pitää Brasiliaa sekä luonnonvarojen lähteenä että luotettavana markkinana korkean arvonlisän tuotteille ja teknologialle, erityisesti infrastruktuurin alalla. Kiinalaisten tuottajien strategiana on aloittaa operaatioita Brasiliassa ja rakentaa paikallisia tehtaita tarjoten brasilialaisille markkinoille edullisia tuotteita ja viedä näitä tuotteita myös muihin Latinalaisen Amerikan maihin.

Luonnonvarat ja tuotanto houkuttelevat investointeja

Kiinan investoinnit Brasiliaan ovat keskittyneet luonnonvaroja hyödyntäviin aloihin ja tuotantoon. Brasilian houkuttelevuus investointikohteena perustuu lähinnä Kiinan haluun päästä käsiksi maan luonnonvaroihin, mutta myös haluna laajentua ulkomaisille markkinoille sekä kehittyä tuotannon ja johdon tehokkuudessa

Brasilia on lähettänyt Kiinalle selkeän viestin, että maa toivottaa tervetulleeksi investoinnit öljyyn ja muihin luonnonvaroihin, mutta se haluaa monipuolistaa suhdettaan enemmän korkeiden arvonlisien tuotantoon.

Tuotantosektorilla kiinalaiset teollisuusyritykset, pääasiassa kangas, paperi, auto, elektroniikka, tietotekniikka ja telekommunikaatio, ovat valinneet joitain maita joiden kautta tulla paikalliselle markkina-alueelle,

Kiina on vielä pieni tekijä Brasilian öljysektorilla, mutta tulevaisuudessa sen arvioidaan lisäävän investointejaan. Ei pelkästään liikevoiton vaan myös maan energiaturvallisuuden takia.

Haasteita maiden suhteissa

Kiinan ja Brasilian tiivistynyt kauppasuhde aiheuttaa brasilialaisille tuottajille lisää kilpailua kiinalaisten tuotteiden kanssa tärkeillä kolmansilla markkinoilla sekä kotimaan markkinoilla. Kiina on uhka Brasilian teollistumiselle ja sen teollisuuden kilpailukyvylle. Samalla Kiinan raaka-aineiden kysyntä nostaa Brasilian kilpailukykyä kyseisillä aloilla. Kiinan vienti ja tuonti sekä niissä tapahtuvat muutokset vaikuttavat Brasilian talouden rakenteeseen merkittävästi.

Toinen ongelmallinen aihe liittyy kaupan suojatoimiin. Viime syksynä presidentti Dilma Rousseffin hallinto sääti protektionistisia lakeja suojaamaan kotimaista tuotantoa polkumyyntiä vastaan. Toimien voidaan katsoa kohdentuvan erityisesti Kiinaan.

Brasilian real on yliarvostettu valuutta ja Kiinan juan puolestaan aliarvostettu. Valuuttakurssikysymyksestä on muodostunut Brasilian kansainvälisen kauppapolitiikan kärki.

Yhteistyötä tieteessä ja tekniikassa

Maat ovat tehneet ahkerasti kahdenvälisiä valtiovierailuja ajatuksenaan laajentaa ja tiivistää maiden kauppa- ja finanssiyhteistyötä.

Maiden välinen BRICS-yhteistyö (Brasilia, Venäjä, Intia, Kiina ja Etelä-Afrikka) tarjoaa Brasilian kannalta foorumin erityisesti taloudelliselle yhteistyölle muiden nousevien talouksien kanssa. Poliittisissa teemoissa BRICS ei Brasilian kannalta kuitenkaan ole niin toimiva kuin IBSA (Intia, Brasilia ja Etelä-Afrikka).

Tieteen ja tekniikan alalla maat tekevät tutkimusta yhdessä. Brasilia aloitti heinäkuussa 2011 laajan tutkijoiden ja opiskelijoiden liikkuvuusohjelman. Ohjelma mahdollistaa aikaisempaa laajemman tiede- ja tutkimusyhteistyön myös Kiinan ja Brasilian välillä.

Brasilian hallituksella paljon tehtävää

Brasilian hallitus on pyrkinyt reagoimaan maan talouden haasteisiin: pahenevaan kilpailukyvyn puutteeseen, kotimaisen tuotekehittelyn ja tutkimustoiminnan edistämiseen, vahvaan valuuttaan, mutta myös korkeaan inflaatioon ja korkeaan korkotasoon. Valuuttakurssien osalta finanssipoliittiset toimet eivät tähän mennessä ole kunnolla tepsineet.

Inflaation odotetaan kuitenkin laskevan ja kansainvälisesti korkeaa ohjauskorkoa on jo leikattu useaan otteeseen taantuman aikana. Protektionistiset toimet ovat nousseet oman kilpailukyvyn puolustuskeinoksi.

Muutaman vuoden säteellä Brasilialla on myös paljon ja pikaisesti tehtävää hoitaakseen kunnialla vuoden 2014 jalkapallon maailmanmestaruuskisat ja vuoden 2016 olympialaiset. Tulevat kisaisännyydet edellyttävät valtavia investointitarpeita ja uudistuksia, joista suoriutumiseen Brasilia tarvitsee ulkomaisia investointeja, mahdollisesti myös Kiinasta.
 

kauppa