Ilmastoviikko

Suurlähetystö kutsui lähialueen julkisten koulujen oppilaita vierailulle keskustelemaan ympäristöasioista ja tutustumaan suurlähetystön kestävää kehitystä tukeviin aloitteisiin.

Luomukasvimaalla oppilailla oli oppitunti terveellisestä ravinnosta
Luomukasvimaalla oppilailla oli oppitunti terveellisestä ravinnosta

Ilmasto ja kestävä kehitys: Nämä kaksi termiä ovat olleet keskeisesti esillä poliittisten ja taloudellisten päätösten yhteydessä koko Euroopassa, ja sama pätee Suomeen. Suomessa yli 75 % maa-alueesta on metsän peitossa, ja maassa on jo vuosikymmenien ajan kannettu huolta ympäristöstä sekä opetettu oppilaita huolehtimaan siitä jo alakoulusta alkaen.

 

Globaalin ilmastokuukauden aikana suurlähetystö järjesti ilmastoviikon ja kutsui 80 oppilasta osavaltion julkisista kouluista kuulemaan suurlähetystön kansliassa ja suurlähettilään virka-asunnolla toteutetuista ekologisista aloitteista. Ilmastosta ja ilmastokasvatuksesta Suomessa kertovaan esitelmään osallistuivat oppilaat viidenneltä luokalta Santa Marian koulusta sekä ensimmäiseltä luokalta Taguatingan 4. koulutuskeskuksen yläkoulusta. Ensimmäisenä vierailupäivänä 10. syyskuuta suurlähettiläs Jouko Leinonen piti esitelmän, kun puolestaan toisena vierailupäivänä 12. syyskuuta oli edustuston päällikön sijaisen Sami Wacklinin vuoro keskustella oppilaiden kanssa.

 

Vierailun aikana esittelimme oppilaille luomukasvimaamme, jossa kasvatamme mm. rucolaa, minttua ja erilaisia salaatteja, sekä kompostimme, jonne biojätteet viedään maatumaan. Esittelimme myös lähetystön hybridiauton, joka toimii sähköllä vähentäen tehokkaasti päästöjä, sekä aurinkopaneelit, joiden avulla kaikki lähetystön lämmin vesi tuotetaan. Vierailu päätettiin keskusteluihin ilmastosta ja jokainen oppilas sai lähtiessään puun taimen istutettavaksi.

 

Vierailut sujuivat mutkitta ympäristöstä ja ilmastosta keskustellen. Kutsun tarkoituksena oli lisätä vuoropuhelua oppilaiden kanssa ja innostaa ekologisuuteen Brasilian kouluissa. Toivomme vierailujen herättävän kiinnostusta aiheeseen ja tietoisuutta ympäristönsuojelun tärkeydestä.