Hallitus ja tasavallan presidentti: "Suomalaisille matkailijoille suositellaan välitöntä paluuta Suomeen" – Suomessa poikkeusolot koronavirustilanteen vuoksi

Hallitus linjasi 16. maaliskuuta 2020 lisätoimenpiteistä koronavirustilanteen hoitamiseksi Suomessa. Linjattujen toimenpiteiden tarkoituksena on suojata väestöä sekä turvata yhteiskunnan ja talouselämän toiminta. Linjaukset ovat voimassa 13. huhtikuuta 2020 asti. Rajanylityspaikkoja suljetaan ja sisärajatarkastukset tulevat voimaan 19.3.

Päivitys 18.3.

Suomen rajaliikennettä rajoitetaan 19.3.2020 alkaen. Lisätietoja Rajavartiolaitoksen verkkosivuilta(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan).
 

Päivitys 17.3. (klo 18:00)

Valmiuslaki saatetaan voimaan valtioneuvoston asetuksella 18.3.-13.4. väliseksi ajaksi.
 

Ulkomaille ei pidä matkustaa 

Ihmisten ei pidä matkustaa lainkaan Suomesta ulkomaille sulun aikana. Tämä koskee liikennettä niin maanteitse, meritse kuin lentämällä. Ulkomaan matkalta Suomeen palaavan henkilön tulisi jäädä 14 vuorokaudeksi karanteenia vastaaviin olosuhteisiin. Suomen kansalaiset ja vakituisesti Suomessa asuvat ihmiset saavat aina palata Suomeen. Suomessa olevat ulkomaiset matkailijat voivat poistua maasta.


Rajanylityspaikkoja suljetaan ja sisärajatarkastukset tulevat voimaan 19.3. kello 00.

  • Helsinki-Vantaan, Maarianhaminan ja Turun lentoasemat pidetään auki tavara- ja paluuliikenteelle.
  • Kaikki muut lentoasemat suljetaan kansainväliseltä liikenteeltä.
  • Itärajalla rajoitetaan liikennettä ja aukioloaikoja. Matkustajaliikenne Suomen ja Venäjän välillä keskeytetään. Tavara- ja rahtiliikenne jatkuu.
  • Suomen ja Norjan sekä Suomen ja Ruotsin välillä rajat pidetään auki tavara- ja paluuliikennettä varten.
  • Välttämätön työmatkaliikenne on edelleen mahdollista ja jatkuu EU:n sisärajoilla.  Näin turvataan päivittäistavaroiden ja lääkkeiden saanti, eikä pysäytetä koko yhteiskuntaa taloudellisesti.

Vaikka työmatkaliikennettä rajan ylitse ei estetä, lento- ja laivaliikenteen supistusten takia ulkomaisen työvoiman pääsy ulkomailta Suomeen vaikeutuu merkittävästi.  EU-kansalaisten ja muussa EU-maassa pysyvällä oleskeluluvalla oleskelevien paluu Suomen kautta kotimaahansa sallitaan, huomioiden henkilön terveydentila.

Lisätietojarajaliikenteen rajoituksista ja rajanylityspaikosta Sisäministeriön verkkosivulta(Linkki toiselle web-sivustolle.).

 

Päivitys 17.3.

Hallitus linjasi(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan) 16. maaliskuuta 2020 lisätoimenpiteistä koronavirustilanteen hoitamiseksi Suomessa. Linjattujen toimenpiteiden tarkoituksena on suojata väestöä sekä turvata yhteiskunnan ja talouselämän toiminta. Linjaukset ovat voimassa 13. huhtikuuta 2020 asti.

Hallitus on todennut yhteistoiminnassa tasavallan presidentin kanssa, että maassa vallitsee koronavirustilanteen vuoksi poikkeusolot.

  • Kansanterveyden ja terveysturvallisuuden vuoksi aloitetaan valmistelu Suomen rajojen sulkemiseksi pikaisella aikataululla kansainvälisiä velvoitteita noudattaen.
  • Keskeytetään matkustaja- ja henkilöliikenne Suomeen niin pian kuin mahdollista, lukuun ottamatta Suomen kansalaisten ja Suomessa asuvien henkilöiden paluuta.
  • Suomen kansalaisten ja Suomessa asuvien henkilöiden ei pidä matkustaa ulkomaille. Suomalaisille matkailijoille suositellaan välitöntä paluuta Suomeen.
  • Pohjois- ja länsirajan yli sallitaan välttämätön työssäkäynti ja muu välttämätön asiointi. Tavara- ja rahtiliikenne jatkuu normaalisti.
  • Ulkomailta palaavat suomalaiset ja Suomessa pysyvästi asuvat henkilöt ohjataan kahden viikon karanteenia vastaaviin olosuhteisiin.
  • Ulkomailta palaavien tulee sopia työhön paluunsa ajankohdasta ja kahden viikon poissaolosta yhdessä työnantajansa kanssa.

Lue lisää valtioneuvoston sivulta: 

Tiedote poikkeusolosta ja toimenpiteistä(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan)