Elämää harjoittelijana Suomen Brasílian-suurlähetystössä

Veronica Nyberg teki kolmen kuukauden harjoittelun Suomen Brasílian-suurlähetystössä alkuvuodesta 2019. Valtiotieteellisen tiedekunnan opiskelijalle ulkoministeriö oli jo ennestään tuttu, mutta harjoittelu antoi silti odotettua enemmän. Työnkuva oli monipuolinen ja muotoutui pitkälti omien kiinnostusten mukaan. Edustustotiimin tasavertaisuus ja työpaikan rento ilmapiiri yllättivät.

Veronica Nyberg, Suurlähetystön edustalla
Veronica Nyberg teki kolmen kuukauden harjoittelun Suomen Brasílian-suurlähetystössä alkuvuodesta 2019.

Veronica Nyberg teki kolmen kuukauden harjoittelun Suomen Brasílian-suurlähetystössä alkuvuodesta 2019. Valtiotieteellisen tiedekunnan opiskelijalle ulkoministeriö oli jo ennestään tuttu, mutta harjoittelu antoi silti odotettua enemmän. Työnkuva oli monipuolinen ja muotoutui pitkälti omien kiinnostusten mukaan. Edustustotiimin tasavertaisuus ja työpaikan rento ilmapiiri yllättivät.

Miettiessään harjoittelupaikkaa Veronica harkitsi myös muita suurlähetystöjä, mutta Brasílian vei lopulta voiton yliopistovaihdossa opitun portugalin kielen, kiinnostavan kulttuurin sekä ennen kaikkea sopivan ajankohdan ansiosta. Harjoittelu oli ikään kuin mahdollisuus jatkaa siitä, mihin hän vaihto-oppilaana oli maahan ja kieleen tutustumisessaan ennättänyt. Myös maan mielenkiintoinen poliittinen tilanne uuden hallituksen myötä vaikutti valintaan.

”Pienen suurlähetystön etu on se, että pääsee kokeilemaan vähän kaikkea yhteen asiaan keskittymisen sijasta”, Veronica kertoo. Vastuuta sai paljon. Veronica osallistui kokouksiin ja tapahtumiin mm. talous- ja kauppapolitiikan, ulkopolitiikan, koulutuksen, tieteen, teknologian ja innovaation, ihmisoikeuksien ja ympäristön sekä puolustus- ja kehitysyhteistyön alueilla. Työn monipuolisuus antoi näkymää erilaisiin aihepiireihin, lisäsi itsetuntemusta ja valaisi tulevaisuuden toiveita, millaisten aiheiden parissa työskennellä jatkossa. Myös työpaikan monikulttuurisuus viehätti. Yhteistyötä tehdään paitsi Brasilian, niin hyvin paljon myös muiden pohjoismaiden ja Euroopan yhteisön kanssa.

Ilmaston suhteen ei myöskään ollut valittamista, sillä lämpötila vaihteli enimmäkseen 20-30 asteen välillä. Brasílian suurlähetystön harjoittelijat asuvat lähetystön alueella, etuna ennen kaikkea lyhyt työmatka ja alueen turvallisuus. Työkavereita tuli nähtyä joskus myös vapaa-ajalla, naapurissa sijaitsevien edustustojen harjoittelijoita vielä enemmän. Siten elämä ”kansakuntien bulevardilla” oli kokoaikaista kulttuurivaihtoa.