Brasilian hallitus ilmoitti 27.3. uusista maahanpääsyä koskevista rajoituksista

Uusilla määräyksillä kielletään kaikkien ulkomaisten lentomatkustajien maahanpääsy, kansalaisuudesta riippumatta. Määräykset astuvat voimaan 30.3. ja ne ovat voimassa 30 päivän ajan.

Määräysten mukaan maahanpääsy sallitaan, jos kyseessä on lentokoneen vaihto (ns transit-matkustaja), jos hän ei poistu lentokentän kansainväliseltä alueelta eikä hänen pääsynsä jatkokohteeseen ole estetty.

Brasilian kansalaiset, pysyvän oleskeluluvan omaavat, kansainvälisten järjestöjen työtehtävissä olevat, maahan akkreditoidut kansainväliset virkamiehet sekä perhesiteen brasilialaiseen omaavat voivat edelleen saapua maahan. Lisäksi pääsy sallitaan Brasilian siirtolaisrekisteriin merkityille ja hallituksen luvan omaaville ulkomaalaisille. Rajoitukset eivät myöskään koske tavaraliikennettä tai pelkästään teknistä välilaskua.

Määräysten mukaan Brasilian maarajan ylittäminen naapurimaasta sallitaan vain jos maahantulon syy on lennolle pääsy kotiin palaamiseksi ja matka jatkuu rajalta suoraan lentokentälle. Tähän tarvitaan kuitenkin liittovaltion poliisin (Policia Federal) lupa sekä matkustajan oman maan suurlähetystön tai konsulaatin virallinen pyyntö. Lisäksi matkustajalla tulee olla esittää lentoliput. Näissä tapauksissa otathan yhteyttä São Paulon konsulaattiin ([email protected]).

Linkki 27.3. ilmoitettuihin määräyksiin (portugalinkielinen) 

http://www.in.gov.br/en/web/dou/-/portaria-n-152-de-27-de-marco-de-2020-250060288(Linkki toiselle web-sivustolle.)