Alkuperäiskansojen seminaari Acressa

Alkuperäiskansojen etujärjestö Comissão Pró-Índio Acre (CPI Acre) järjesti helmi-maaliskuussa koulutusseminaarin, johon osallistui noin 40 opettajaa seitsemästä eri intiaanikylästä Acren osavaltiossa. Opettajien seminaari järjestettiin Suomen suurlähetystön paikallisen yhteistyön määrärahalla.

Seminaareissa korostetaan kielen ja kulttuurin tärkeyttä

Etsairu Kaxinawa Jordão-alueella sijaitsevasta Kaxinawa-heimon kylästä tullut opettaja Etsairu Kaxinawa (portugalinkieliseltä nimeltään José Mateus) on toiminut opettajana jo lähes 20 vuotta. Kaxinawa-heimo itse kutsu itseään nimellä Huni Kui ja heitä on noin 4000. Ennen valintaansa CPI Acren opettajaseminaariin Etsairu hankki elantonsa metsästämällä, kalastamalla ja keräilemällä luonnonantimia. Hän on tullut nyt järjestettävälle kurssille tekemään omalle kieliryhmälleen oppimateriaalia ja osallistumaan korkeakoulutuksesta kertoville luennoille. Etsairu on nimittäin yksi Acren yliopiston uuteen intiaani-opettajakouluun valituista.

"CPI Acren seminaarit ovat tärkeitä. Niiden avulla heräsimme ymmärtämään kuinka tärkeää on välittää yhteisömme lapsille ja nuorille oma kielemme ja kulttuurimme", luonnehtii opettaja järjestön toimintaa.

Diaka on yksi harvoista naisopettajista

Diaka Shawadawa Lähes kaikki CPI Acren seminaariin tulleet opettajat ovat miehiä. Shawadawa-heimoon kuuluva Diaka (portugalinkieliseltä nimeltään Francisca) on poikkeus. Hän selittää, että heimoissa naisten tehtävä on huolehtia perheestä ja ruoanlaitosta. Heillä ei ole mahdollisuutta lähteä pääkaupunkiin kuukauden kestävälle kurssille. Diaka pääsi kurssille, sillä hänen veljensä on kolmen päivän venematkan päässä Cruzeiro do Sulin kaupungista sijaitsevan heimon päällikkö. Kylässä asuu edelleen 560 heimon jäsentä, mutta opettajatar itse asuu pääkaupungissa Rio Brancossa ja työskentelee intiaaniopettajien järjestön OPIACin koordinaattorina.

Tietokonekurssi seminaarin suosituin osuus

Kaxinawa-heimon esitys kurssin päätteeksi Oppimateriaalien laatimisen ja korkeakoululuentojen lisäksi seminaariohjelmaan kuului myös opettajien kapasitointi toimimaan yhteisönsä hyväksi kunnallistasolla. Heitä opastettiin miten ottaa yhteys kunnallispäättäjiin kouluruokailukäytännön muuttamiseksi omissa kouluissaan. Tällä hetkellä kouluruoka tulee Acreen 3600 kilometrin päässä sijaitsevasta São Paulon keskuskeittiöstä ja on usein pilaantunutta perille päästyään. Olisi edullisempaa ostaa kouluruoka paikallisilta tuottajilta, jolloin se olisi myös intiaanien perinteisten ruokailutapojen mukaista.

Seminaarin suosituin osuus oli tietokonekurssi, josta kukaan ei halunnut jäädä pois. Vaikka vain neljässä kylässä on satelliitin ja aurinkopaneelien avulla toimiva tietokone, suurin osa toivoi saavansa yhteyden myös omaan kyläänsä.