Ulkoministeri Haavisto ylimääräiseen ulkoasianneuvostoon sekä epäviralliseen ulkoministerikokoukseen

Ulkoministeri Pekka Haavisto osallistuu EU-maiden ulkoministerien epäviralliseen Gymnich-kokouksen Zagrebissa 5. maaliskuuta. Kokouksen aiheina ovat Turkki ja Venäjä. Kokouksen yhteydessä 6. maaliskuuta järjestetään myös ylimääräinen ulkoasiainneuvosto Syyrian tilanteen vuoksi.

Ylimääräinen ulkoasiainneuvosto kokoontuu 6. maaliskuuta käsittelemään Syyrian ja alueen turvallisuus- ja humanitaarista tilannetta. Suomi on erittäin huolestunut siviiliväestön turvallisuudesta alueella. On tärkeä keskustella siitä, miten EU voi tehokkaimmin vaikuttaa Idlibin tilanteen rauhoittamiseen, Syyrian tilanteen poliittisen ratkaisun edistämiseen ja vastata osaltaan Idlibin tilanteen aiheuttamaan humanitaariseen kriisiin. Lisäksi tulee huomioida tilanne EU:n ulkorajoilla.

Ulkoasiainneuvostoa edeltävässä ulkoministerien epävirallisessa Gymnich-kokouksessa ulkoministerit keskustelevat EU:n ja Turkin välisistä suhteista. Suomi katsoo, että EU:n on säilytettävä Turkin kanssa dialogi ja yhteistyökanavat haasteista huolimatta. EU:n Turkki-politiikan tulee olla pitkäjänteistä. Suomen näkemyksen mukaan myös oikeusvaltio- ja ihmisoikeuskysymyksiä on pidettävä esillä. 

Lisäksi ulkoministerit keskustelevat EU:n ja Venäjän suhteista. Keskustelua käydään maaliskuussa 2016 ulkoasiainneuvostossa hyväksyttyjen EU:n Venäjä-politiikkaa ohjaavien viiden perusperiaatteen pohjalta.

Gymnich-kokous järjestetään puolivuosittain neuvoston puheenjohtajamaassa. Kokous on saanut nimensä Erftsadtissa Saksassa sijaitsevan linnan mukaan, jossa ensimmäinen vastaava tapahtuma järjestettiin. Kokouksen puheenjohtajana toimii EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja Josep Borrell Fontelles.

Lisätietoa: ulkoministeri Haaviston erityisavustaja Jeri Aalto, puh. +358 50 472 0725 ja eurooppakirjeenvaihtaja Matti Nissinen, puh. +358 295 351 780.

Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa [email protected]