Edustuston myöntämien henkilökorttien ja passien hintoihin muutoksia 1.1.2022 lukien

Ulkoministeriö on antanut asetuksen ulkoasianhallinnon suoritteiden maksuista vuosina 2020—2022 annetun asetuksen muuttamisesta. Asetuksen muutos tulee voimaan 1.1.2022 ja on voimassa 31.12.2022 saakka.

Asetusmuutoksella muutetaan ulkoministeriössä ja edustustoissa myönnettävien passien ja henkilökorttien maksuja. 

Poikkeuksen korotuksiin muodostavat Suomen sotiin osallistuneille myönnettävien passien maksut, joihin ei esitetä muutoksia.

Henkilökortin hinta nousee kuudella eurolla 1.1.2022 alkaen

Henkilökortin maksun muutoksen taustalla on Euroopan Unionin ID-asetus.

Henkilökorttien maksujen korotukset johtuvat siitä, että Euroopan Unionin ID-asetuksen johdosta henkilökorttilakiin on tehty täydentäviä muutoksia. 

Henkilökortin siruun talletetaan hakijan kasvokuva ja sormenjäljet. Säädösmuutoksista aiheutuvat lisämenot kohdentuvat ulkoasiainhallinnon maksulliseen toimintaan ja ne tulee valtion maksuperustelain (150/1992) mukaisesti kattaa täysimääräisesti suoritteista perittävillä lupatuotoilla. 

Passin hinta nousee 35 eurolla 1.1.2022 alkaen

Passin hinta nousee 35 eurolla lukuun ottamatta Suomen sotiin osallistuneille myönnettäviä passeja. Passin maksu on ollut vuodesta 2014 lähtien 140 euroa. Passin nykyinen hinta ei enää vastaa sen omakustannusarvoa. Lain mukaan perittävän maksun tulee vastata suoritteen tuottamisesta valtiolle aiheutuvien kokonaiskustannusten määrää.  Passien maksuja korotetaan kustannusvastaavuuden parantamiseksi. Passien hinnan korotusesitystä kohtuullistettiin lausuntokierroksen jälkeen ja uudet maksut ovat passin omakustannusarvoa alempia valtion maksuperustelain 6 §:n 3 momentin perusteella. 

Asetusmuutoksella muutetaan ulkoministeriössä ja edustustoissa myönnettävien passien ja henkilökorttien maksuja.

Poikkeuksen korotuksiin muodostavat Suomen sotiin osallistuneille myönnettävien passien maksut, joihin ei esitetä muutoksia.

Lisätietoja: 

Passi-ja notaaripalvelujen  yksikönpäällikkö Leena Ritola, puh. +358 295 351 524, lainsäädäntöneuvos Minna-Kaisa Liukko, puh +358 295 351 053

Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa [email protected]