Ulkoministeriö palvelee yrityksiä

Ulkoministeriön hallinnoima ulkomaanverkosto tarjoaa monipuolisia palveluja suomalaisyritysten kansainvälisen liiketoiminnan edistämiseksi. Lähes sadan edustuston palvelujen ohella yritysten käytettävissä on noin 400 kunniakonsulin asiantuntemus.

Ulkoministeriö toimii tiiviissä yhteistyössä muiden Team Finland -organisaatioiden kanssa ja ohjaa yrityksen tarvittaessa esimerkiksi Finpron, Tekesin tai Finnveran palvelujen äärelle yhden luukun periaatteen mukaisesti.

Suomen ulkomaanedustustojen yrityksille tarjoamat palvelut voidaan jakaa kolmeen ryhmään.

  • Yhteyksien luominen

  • Tietopalvelut

  • Markkinoillepääsyyn liittyvien ongelmien ratkaisu

Yhteyksien luominen

Edustustot palvelevat yrityksiä luomalla yhteyksiä paikallisiin toimijoihin ja yhteistyökumppaneihin. Käytännössä tämä voi tarkoittaa erilaisten tilaisuuksien järjestämistä edustuston tiloissa mahdollisuuksien mukaan, jotta suomalaisyritykset voivat esitellä toimintaansa ja verkostoitua. Tilaisuudet vaihtelevat työlounaista- ja illallisista esimerkiksi seminaareihin ja työpajoihin.

Edustustot voivat avustaa suomalaisyrityksiä viranomaiskontaktien luomisessa silloin kun yrityksillä on tarve saada kontakti viranomaisiin asemamaassa esimerkiksi kun ao. viranomainen toimii hankintaroolissa. Edustustot voivat laatia suosituskirjeitä yrityksille tarpeen mukaan sekä ohjata yrityksiä asemamaassa toimivien kaupallisten konsulttien palvelujen piiriin.

Ulkoministeriö järjestää Team Finland -matkoja säännöllisesti yritysten tarpeiden ja kiinnostuksen pohjalta yhteistyössä muiden organisaatioiden kanssa. Vuonna 2016 järjestettiin yli 40 Team Finland -matkaa suomalaisyritysten kansainvälisen liiketoiminnan tukemiseksi.

Tietopalvelut

Yritykset saavat Suomen edustustoista yleistä maatietoa ja vapaamuotoista ”sparrausapua” yritysten yksilöllisten tarpeiden mukaisesti.

Ulkoministeriön edustustoverkko tuottaa julkisia poliittistaloudellisia raportteja, jotka ovat saatavana ulkoministeriön verkkosivulla formin.finland.fi sekä marketopportunities.fi-sivustolla. Raporteissa analysoidaan edustustojen asemamaiden toimintaympäristöä myös yritysten toiminnan näkökulmasta ja niihin sisältyy lisäksi ajankohtaista tietoa markkinamahdollisuuksista. Keskeinen uusi tavoite on tuottaa yrityksille tietoa kansainvälisistä hankinnoista.

Ulkoministeriö tarjoaa yrityksille yrityksille tietoa Team Finland -verkoston rahoituspalveluista, mukaan lukien rahoitusinstrumenteista, joilla tuetaan suomalaisyritysten hankkeita kehittyvillä markkinoilla. Ks. lisätietoa(Linkki toiselle web-sivustolle.).

Markkinoillepääsyyn liittyvien ongelmien ratkaisu

Myös suomalaisyritykset kohtaavat erityisesti EU:n ulkopuolisissa maissa markkinoillepääsyongelmia, joiden ratkaisu saattaa edellyttää, että Suomen edustusto osallistuu asian käsittelyyn. Edustustot tekevät systemaattista yhteistyötä muiden EU-jäsenmaiden ja EU-delegaatioiden kanssa kaupan esteiden poistamiseksi.

Ole yhteydessä ulkoministeriöön tai suoraan edustustoihin: edustustojen yhteystiedot(Linkki toiselle web-sivustolle.).

Ulkoministeriössä lisätietoa palveluistamme antaa Team Finland -suurlähettiläs Okko-Pekka Salmimies, puh. 0295 351 454.

Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa [email protected].

kauppa