Konsulipalvelulaki lausuntokierrokselle

Ulkoministeriö on lähettänyt lausuntokierrokselle hallituksen esitysluonnoksen laiksi konsulipalvelulain muuttamiseksi. Lakimuutos selkeyttäisi sitä, millaista apua ja millaisin menettelyin Suomen kansalaiset ovat oikeutettuja saamaan toiselta EU:n jäsenmaan edustustolta EU:n ulkopuolella sellaisessa maassa, jossa Suomella ei ole omaa edustustoa.

Vastaavasti laki määrittää Suomen edustustojen velvollisuuden avustaa muiden EU-jäsenmaiden kansalaisia maissa, joissa heillä ei ole omaa edustustoa.

Konsulipalvelulain muutoksella saatetaan voimaan Euroopan unionin neuvoston niin kutsuttu konsulisuojeludirektiivi(Linkki toiselle web-sivustolle.). Direktiivin keskeisenä tavoitteena on varmistaa, että Euroopan unionin jäsenvaltiot antavat EU:n ulkopuolella konsuliapua omaa edustustoa vailla oleville EU:n kansalaisille samoin edellytyksin kuin omille kansalaisilleen.

Konsulipalveluja ovat muun muassa avustaminen pidätys- tai vangitsemistilanteissa, apu rikoksen uhriksi tai vakavaan onnettomuuteen joutuneelle sekä hätämatkustusasiakirjojen myöntäminen. Konsuliavun antaminen arvioidaan jatkossakin tapauskohtaisesti.

Lakimuutoksella säädettäisiin nykyistä yksityiskohtaisemmin muiden EU- maiden kansalaisille annettavan konsuliavun sisällöstä sekä menettelyistä, joita palvelunantajan on noudatettava.

Muutos myös mahdollistaisi toisen EU-jäsenmaan kansalaisen avustamisesta aiheutuneiden kulujen takaisinperinnän siltä EU-maalta, jonka kansalaista Suomi on avustanut. Vastaavasti ulkoministeriö olisi velvollinen korvaamaan kulut sille EU-jäsenvaltiolle, joka on avustanut Suomen kansalaista tai Suomessa pysyvästi asuvaa ulkomaalaista. Ulkoasiainministeriö voisi myös periä edellä mainitut kulut konsulipalvelua saaneelta henkilöltä.

Muutos ei vaikuta Suomen ulkomaanedustustojen omille kansalaisilleen tai Suomessa pysyvästi asuville ulkomaalaisille antamien konsulipalvelujen sisältöön.

Lausuntopyyntö on nähtävillä ja lausunnon voi jättää lausuntopalvelu(Linkki toiselle web-sivustolle.)-sivustolla. Lausuntoa on pyydetty yhteensä 40 viranomaiselta, kansalaisjärjestöltä ja yritykseltä. Myös muut kuin lausuntopyynnössä mainitut voivat antaa lausunnon. Määräaika on 15.8.2017.

Hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle syyskaudella 2017.

Lausuntopyyntö: Hallituksen esitys konsulipalvelulain muuttamiseksi(Linkki toiselle web-sivustolle.)