Edustustojen katsaus kertoo: Innovatiiviset koronaratkaisut Suomen kärkiteemana maailman mediassa vuonna 2020

Innovatiiviset koronaratkaisut olivat ulkoministeriön Suomi maailman mediassa –katsauksen mukaan keskeisin Suomeen yhdistetty teema viime vuonna. Koronauutisoinnin ohella esiin nousivat Suomen maakuvan vahvuudet: tasa-arvo, korkeatasoinen koulutusjärjestelmä ja vakaa yhteiskunta. Katsaus arvioi Suomen yleismaineen muuttuneen yhä positiivisemmaksi ulkomaisessa mediassa.

Naisvetoisen hallituksen ja pääministeri Sanna Marinin saama julkisuus vahvisti osaltaan Suomen mainetta tasa-arvoisena maana. Tasa-arvo, koulutus ja hyvinvointia tukeva yhteiskunta nostivat Suomen jo kolmatta kertaa YK:n onnellisuusraportin kärkeen, mikä noteerattiin laajalti ulkomaisessa mediassa 2020.

Vuotuisessa Suomi maailman mediassa -katsauksessa edustustot arvioivat, mitä Suomesta uutisoitiin kansainvälisesti ja mitkä vahvuudet tai heikkoudet nousivat esiin. ”Kysely on maakuvatyön toimijoille kuten ulkoministeriölle, Business Finlandille sekä kaupungeille ja alueille erinomainen työväline seurata, miten pitkäjänteinen mediatyö näkyy kansainvälisessä mediassa. Viime vuonna seurasimme erityisesti sitä, millaisena toimijana Suomi näyttäytyy koronan hoidossa”, ulkoministeriön maakuvayksikön päällikkö Laura Kamras toteaa.

Naisvetoinen hallitus koronatoimien johdossa kiinnosti mediaa

Suomen innovatiiviset ratkaisut koronapandemian hoidossa nousivat myönteisesti otsikoihin useissa maissa. Esimerkiksi Yhdysvaltain mediassa on levinnyt laajasti uudenlaista tietoa suomalaisista innovatiivisena kansana. Koronakoirat huomioitiin lähes kaikissa suurissa medioissa.

Naisvetoinen hallitus keräsi edelleen mediahuomiota. Pääministeri Marinin arvioidaan olevan selkeästi näkyvin suomalainen esimerkiksi Intian mediassa. Hänen julkisuuskuvansa on siellä hyvin myönteinen myös koronapandemian hoidossa.

Suomi jälleen maailman onnellisin maa

Suomi sijoittui vuonna 2020 jo kolmatta kertaa peräkkäin ykkössijalle YK:n tuottamassa World Happiness Report –raportissa. Singaporen mediassa onnellisuuden taustasyiksi arvioitiin Suomen tunnettuus työ- ja yksityiselämän tasapainossa, korkea luottamustaso, luotettavat ja kattavat sosiaalietuudet, alhainen korruptio sekä hyvin toimiva demokratia ja valtion instituutiot.

Kamras nostaa esiin koulutusjärjestelmän tärkeän roolin. ”Korkeatasoinen koulutusjärjestelmä on Suomen merkittävin toistuva teema kansainvälisessä mediassa. Viime vuosi ei tehnyt tähän poikkeusta, mutta koronapandemia näkyi sisällöissä. Kiinnostusta herätti Suomen nopea ja sujuva etäopetukseen siirtyminen ja se, miten oppilaille tarjottiin etäopetusta varten tarvittavat laitteet.”

Miten katsaus tehtiin?

Suomi maailman mediassa -katsauksessa tarkasteltiin kaiken tyyppisiä medioita, mutta erityisen tarkkaan seurattiin printtimedioita. Tiedot perustuvat edustustojen arvioon ja osassa maita lisäksi maksettuun mediaseurantaan. Kyselyyn vastasi 78 Suomen 89:stä edustustosta. Yleisarvioita ja edustustojen näkemyksiä on valikoitu oheiseen yhteenvetoon.

Lisätietoja: maakuvayksikön päällikkö Laura Kamras, puh. +358 295 351 558 sekä viestintäsuunnittelija Harri Kilpi, puh. +358 295 351 342.

Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa [email protected]