Loppuvuoden kulttuuriohjelma Brysselissä tukee EU-puheenjohtajakauden teemoja

Suomen EU-puheenjohtajakauden aikana Brysselissä nähdään suomalaisen nykytaiteen ja kulttuurin kärkinimiä sekä vahvassa nosteessa olevia tuoreita lupauksia.

Laaja kulttuuriohjelma tukee puheenjohtajakauden prioriteettiteemoja(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan).

Kesäkuukausina tarkastellaan ihmisen suhdetta luontoon

European Space for Sculpture(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan) -yhdistys kutsuu vuosittain yhden taiteilijan kulloisestakin EU-puheenjohtajamaasta Brysseliin. Heinäkuun alusta alkaen Tournay-Solvayn puistossa nähdään kuvataiteilija Antti Laitisen töitä, jotka käsittelevät usein ihmisen ja luonnon välistä suhdetta. Fused with Nature -näyttely sisältää muun muassa ympäristötaideteoksen, jonka toteuttamiseen kaupunkilaiset voivat osallistua: myrskyssä kaatuneen puun ympärille naulataan haarniska galvanoiduista teräsnauloista. Tournay-Solvayn puiston näyttely on avoinna 4.7.–29.9. Lisäksi Laitisen valokuva- ja videoteoksia nähdään Brysselin maineikkaassa La Patinoire Royale/Valérie Bach -galleriassa 6.–27.7.

 

Taiteilija Antti Laitinen seuraa kun näyttelyn kuraattori Patricia De Peuter vasaroi Untitled-teoksen haarniskaa.

 

Brysseliläinen Spazio Nobile(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan) (avautuu uuteen ikkunaan)-galleria esittelee kesällä tiloissaan tekstiilitaiteilija ja graafikko Kustaa Saksin suurikokoisia, värikkäitä ryijyjä. Näyttely on osa Benelux-instituutin RE/defining Finnish Contemporary Art & Design -hanketta. Saksin taidetta nähdään myös Eurooppa-neuvoston ja EU:n neuvoston päätoimipaikassa Europa-rakennuksessa, johon tulee esille näyttävä 26-metrinen tekstiilitaideteos.

Syyskuu on muotoilun kuukausi

Brysselin Gallery Weekendin (5.–8.9.2019) aikana Spazio Nobile -galleriassa nähdään muotoilija Laura Laineen yksityisnäyttely, jossa on esillä sarja Laineen uusia lasiveistoksia. Syyskuun lopussa samassa galleriassa avataan 18 suomalaisen taidekäsityön tekijän ryhmänäyttely, joka on esillä vuoden 2019 loppuun saakka. Näyttely esittelee kansainvälisesti jo tunnettuja nimiä (muun muassa Harri Koskinen ja Päivi Rintaniemi) sekä nousevia kykyjä (muun muassa Tero Kuitunen, Veera Kulju, Teemu Salonen ja Man Yau). Kokonaisuus nostaa esiin laajaa materiaalien kirjoa, josta suomalaiset taidekäsityöläiset ja muotoilijat tunnetaan maailmalla. Teoksissa ja materiaalivalinnoissa korostuu ympäristön hauraus ilmastonmuutoksen keskellä. Työt myös muistuttavat, miten tärkeää on turvata luonnon säilyminen kestävillä valinnoilla.

 

Punaiset paneelit taidemaalari Mikko Paakkolan teoskokonaisuudesta Kahdestoista hetki.

 

Taidemaalari Mikko Paakkolan näyttely (Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan)Kahdestoista hetki(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan) - La douzième heure – avautuu Sint-Jan Berchmans Collegen kappelissa 20.9. Teoskokonaisuudessa, joka muodostuu kahdestatoista kookkaasta paneelista, näkyy pohjoinen ulottuvuus sekä revontulina kankaille leiskahtelevissa väreissä että karussa luonnontunteessa. Kirkkotila Brysselin keskustassa antaa mahdollisuuden 2000-luvun kansalaisille saada kiinni maailmasta arkielämän takana; arkkitehtuuri antaa tilaa sille, mitä maalaustaide voi puhtaimmillaan tarkoittaa - pyhän kosketusta. Näyttely päättyy 6.10.2019.

Loppusyksyn ohjelma painottuu musiikkiin

Lokakuussa Bozarin kulttuuritalossa juhlistetaan Suomen EU-puheenjohtajakautta Helsingin kaupunginorkesterin juhlakonsertilla(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan) ylikapellimestari Susanna Mälkin johdolla. Juhlakonsertissa nähdään myös Tero Saarinen Companyn vaikuttava Zimmerman Trio, joka yhdistää kaupunginorkesterin esittämään musiikkiin tanssia ja visuaalisuutta.

Helsingin kamarikuoro avaa Flageyn kultturitalon Cercle of Silence (Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan)-konserttisarjan 23.10. La Cambren luostarin kirkossa. Ohjelmistossa on Jean Sibeliuksen, Einojuhani Rautavaaran ja Arvo Pärtin teoksia.

 

Helsingin kamarikuoro avaa Cercle of Silence -konserttisarjan.

 

Jazz-pianisti Iiro Rantala esittää 6.11. Flageyn kulttuuritalossa sävellyksensä Twelve Months,(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan) joka on vuoden mittainen sääkatsaus ankaran ilmaston maasta, Suomesta. Innoituksensa Rantala on saanut Vivaldin tavoin vuodenajoista. Esityksessään Rantala soittaa suomalaisen kalenterivuoden kaikki 12 kuukautta läpi. Mukaan sisältyy ihmisten mielentila, joka liittyy läheisesti vallitsevaan säätilaan, ja joka melkein aina on pettymys. Konsertin avulla kerätään varoja Femmes d'Europe -yhdistyksen hyväntekeväisyystoimintaan.

Marraskuussa pohditaan tasa-arvoa ja rauhaa

Marraskuussa Suomen Benelux-instituutti tuottaa RE/defining Masculinities -viikot Helsingissä (4.11. alkaen) ja Brysselissä (27.11. alkaen). Monialainen, laajan yhteistyökumppaniverkoston kanssa syntyvä kokonaisuus käsittelee sukupuoliroolien ja erityisesti miehisyyden kiivasta murrosta. Tasa-arvoa ja sukupuolten moninaisuutta korostava hanke pyrkii herättämään keskustelua siitä, miten monenlaisia maskuliinisuuden malleja on olemassa ja kuinka myös miesten on määriteltävä asemansa yhteiskunnassa uudelleen. Brysselissä nähdään teoksia mm. Ima Iduozeelta, Artor Jesus Inkeröltä ja Aurora Reinhardilta. Lisäksi instituutti on kuvannut yhteistyössä videotaiteilija Timo Wrightin kanssa lyhyitä miehisyyttä käsitteleviä videoita, joita jaetaan sosiaalisessa mediassa.

Suomen Brysselin-suurlähetystö, tilatutkimus- ja suunnittelutoimisto Raven & Wood Agency ja Suomen Benelux-instituutti toteuttavat 21.11. päivän mittaisen konferenssin, joka pureutuu tilasuunnittelun merkitykseen rauhanrakentamisessa ja rauhanneuvotteluissa.

Suurlähetystö tiedottaa kulttuuritapahtumista pääasiassa Facebook-sivullaan (Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan)

 

Heinäkuun alussa käynnistyvä Suomen kolmas EU-puheenjohtajakausi jatkuu vuoden loppuun asti. Puheenjohtajakauden viralliset verkkosivut löytyvät osoitteesta eu2019.fi(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan). Sivustolta löytyy tietoa kauden teemoista, tapahtumista ja ohjelmasta.