Australian Queensland: kivihiili- ja liha-aitasta kohti teknologiaosavaltiota

Muuttuva Queensland kasvaa vauhdilla. Väestönkasvu luo haasteita, mutta myös mittavia mahdollisuuksia. Terveysteknologia, älykaupunkiratkaisut, puhtaampi teknologia ja tutkimusyhteistyö ovat esimerkkejä myös suomalaisyrityksiä kiinnostavista mahdollisuuksista.

Queensland on maailman osaavinta tropiikkia. Arvioiden mukaan vuonna 2050 maailman väestöstä 55 prosenttia elää tropiikissa, Queenslandin ja Singaporen trooppinen johtajuus näyttää merkittävältä. Samalla ilmasto, luonnon erityispiirteet ja osaaminen takaavat Queenslandin menestyksen maataloudessa ja matkailussa.

Tropiikin lisäksi Queensland on osa Aasiaa. Kytkeytyneisyys maailmantalouden tärkeimpään markkina-alueeseen kehittyy jatkuvasti.

Queensland Australian koilliskulmassa on pinta-alaltaan viisi kertaa Suomen kokoinen osavaltio. Perinteisesti Queensland on maailman johtavia kivihiilen ja naudanlihan tuottajia. Osavaltion talous nojaa edelleen vahvasti näihin perinteisiin.

Samalla Queenslandin talous on kuitenkin kovassa murroksessa. Merkittävä väestönkasvu yhdistettynä varsinkin kivihiilen heikkoihin tulevaisuudennäkymiin pakottaa queenslandilaiset etsimään elantonsa muilta aloilta. Osavaltio satsaa vahvasti erimerkiksi terveysalaan ja startup-ekosysteemiin. Toisaalta moni elättelee edelleen toiveita "puhtaan" Queenslandin kivihiilen arvon kasvusta.

Kaivannaiset ja maatalous ovat pitäneet neljännesvuosisadan ajan Queenslandin talouden mukavalla neljän prosentin kasvu-uralla. On siis helppo ymmärtää, että muuttuvat talousrealiteetit satuttavat monia kovaan kasvuun ja helpohkoon elämään tuudittautuneita.

Kuva 1

Kuva 2

Maatalous toki on jatkossakin Queenslandille – ja koko Australialle – tärkeä sektori. Aasian kohta kolme miljardia keskiluokkaista ihmistä halajavat puhdasta ja laadukasta ruokaa. Queenslandin etu on se tosiasia, että suurin osa osavaltiosta sijaitsee maapallon trooppisella vyöhykkeellä. Olosuhteet maataloudelle ovat erinomaiset ja Queensland ei kuitenkaan kärsi trooppisen vyöhykkeen monista ongelmista, kuten esimerkiksi malariasta.

Maatalouden lisäksi toinen vanha ja kehittyvä sektori on turismi. Jo nyt joka kymmenes työikäinen queenslandilainen saa elantonsa turismista. Suuri valliriutta, trooppiset sademetsät ja avoimet takamaat houkuttelevat matkustajia ympäri maailmaa. Mikäli valliriutta vain ei saasteiden ja ilmastonmuutoksen takia haalene pysyvästi, voi Queensland odottaa myös tulevaisuudessa turismin olevan merkittävä osa elinkeinorakennettaan. Tällä hetkellä turismi tuo osavaltion kansantuotteeseen reilut 15 miljardia euroa vuodessa.

Queenslandin väestönkasvu on merkittävää. Ennusteiden mukaan väestö kasvaa 20 vuodessa nykyisestä vajaasta viidestä miljoonasta reiluun seitsemään miljoonaan vahvan maahan- ja maassamuuton vetämänä. Työikäisten aasialaisten lisäksi moni australialainen eläkeläinen asettuu Queenslandin mukavan lämpimään ilmastoon. Myös suomalaisyhteisön eläkeläiset pitävät Queenslandista, niinpä Finncare tarjoaa vanhustenhoitoa suomeksi juuri täällä.

Kuva 3

Väestönkasvu ja talouskasvu yhdessä asettavat kovat vaatimukset Queenslandin infrastruktuurin kehittämiselle. Eri infrastruktuurin osa-alueet tarjoavatkin merkittäviä bisnesmahdollisuuksia seuraavina vuosikymmeninä. Suomalaisia yrityksiä kiinnostanee esimerkiksi Sunshine Coastin johtajuus Australian smart city -kehityksessä. Kaupungistuminen, kasvava väestö ja esineiden internet (IoT) lisäävät digitaalisen verkoston ja digitaalisten palvelujen kysyntää räjähdysmäisesti.

Kuva 4

Gold Coastin ja Sunshine Coastin leppoisat hiekkarannat houkuttavat eläkeläisiä. Niinpä erilaisille terveyspalveluille ja terveysteknologialle on jo nyt merkittävää kysyntää Queenslandissa. Tämä kysyntä vain kasvaa. Jo nyt Sunshine Coastin terveysalue on kokonaisuutena (yli 3,5 miljardia euroa) yksi suurimmista terveysinvestoinneista koskaan eteläisellä pallonpuoliskolla. Sunshine Coastin tavoitteena on olla tervein kaupunki Australiassa. Suomalaisen terveysteknologiadelegaation vierailu toukokuussa 2016 osoittikin, että Sunshine Coastilla ollaan valmiita paljon läheisempään yhteistyöhön. Tästäkin hiekkarannan ja suometsän väliin jäävästä kaistaleesta kasvaa 20 vuodessa nykyisen Helsingin kokoinen kaupunki. Gold Coast kasvaa puolestaan selvästi Helsinkiä suuremmaksi samassa ajassa.

Terveysteknologian lisäksi muita uuden teknologian aloja, joihin Queensland aikoo tulevaisuudessa nojata, ovat esimerkiksi digitaalinen sisältö, kehittynyt tuotanto ja paikannusteknologiat (spatial technologies). Trooppinen osaaminen on myös Queenslandin ehdoton vahvuus.

Osavaltio haluaa olla Australian startup-keskittymä.  Advance Queensland -hankkeen yksi osa-alue on Chilen Startup Chile -hankkeen esimerkin mukaisesti houkutella kansainvälisiä startupeja Queenslandiin kehittämään ekosysteemiä. Hot DesQ -hanke antaa valituille startupeille 100 000 Australian dollarin rahoituksen kuudeksi kuukaudeksi, ilmaisen työtilan ja muita tukipalveluja.

Kokonaisuutena Advance Queensland -hankkeeseen investoidaan noin 120 miljoonaa euroa neljän vuoden aikana. Tavoitteena on elvyttää osavaltion tutkimus- ja kehitystyö vastaamaan uusien talousrealiteettien vaatimuksia. Toisen kuin monessa muussa Australian kolkassa, Queenslandissa myös ymmärretään, että elvytys toteutuu vain laajan kansainvälisen yhteistyön kautta. Tämä tarkoittaa tilaisuuksia myös suomalaisille yrityksille, tutkimuslaitoksille ja tutkijoille.

Kuva 5

Ehdottomasti suurin tieteellisen yhteystyön alue Queenslandin ja EU:n välillä on tällä hetkellä terveys- ja lääketiede. Suomi on myös hyvin tutkimusyhteistyössä mukana. (Kts. kuviot: Queensland Government; lähde: Elsevier SciVal.)

Kuva 6

Kuva 7

Terveyspuolen mahdollisuudet johtivatkin suomalaisen terveysteknologiavaltuuskunnan vierailuun toukokuussa 2016. Yritysten palautteen perusteella kyseessä oli silmät aukaissut tilaisuus nähdä, kuinka suuria mahdollisuuksia Queensland ja Australia tällä sektorilla tarjoavat.

Mahdollisuudet eivät myöskään rajoitu Australiaan. Brisbane haluaa olla – kuten moni muukin Australian johtava kaupunki – Aasian pääkonttorien keskittymä. Olosuhteet kun ovat Australiassa melkoisen paljon helpommat kuin suuressa osassa Aasiaa. Brisbane on kuitenkin samalla aikavyöhykkeellä (+1 – +2 tuntia) Itä-Aasian kanssa. Lentoyhteydet ovat erinomaiset ja konttien lähettäminen meritse on halvempaa kuin rekkakuljetukset Australian sisällä.

Taloudellisesti Australia on osa Aasiaa. Samalla se on kuitenkin Aasian eurooppalaisin liiketoimintaympäristö. Eikä pallon toisella puolella ole nykymaailmassa enää kovin kaukana.

Antti Niemelä

kauppa