Maa-analyysi: Argentiina

TIIVISTELMÄ: Argentiinan syvä talouslama jatkuu, pitkittyneen Covid-19 kriisin pahentaessa tilannetta. Maan tulisi panostaa markkinoiden luottamuksen palauttamiseen paitsi makrotalouden ja rahapolitiikan keinoin, myös helpottamalla investointeja ja tehostamalla vientiä. Argentiina tarvitsee teollisuustuotantonsa uudistamista ja maataloustuotantonsa rohkaisemista investointeihin ja vientiin. Tarpeita on erityisesti infrastruktuurin parantamisessa, digitalisaatiossa ja telekommunikaatiossa, samoin kiertotaloudessa ja energiasektorilla. Näillä voi suomalaisyrityksille avautua mahdollisuuksia paitsi kansallisella, myös aluetasolla (esim. Buenos Airesin kaupungin e-government suunnitelmat). Myös maailman laajimpiin kuuluva liuskeöljy- ja kaasuesiintymä Vaca Muerta ja kaivosteollisuuden projektit tarvitsevat kestävän kehityksen mukaisia moderneja ratkaisuja entistä suuremman tuotannollisen hyötysuhteen saamiseksi. Digitaalinen muutos vaatisi panostusta myös koulutukseen, osaamisen kehittämiseen sekä R&D –toimintaan, mikä voisi tarjota suomalaisille koulutusvientiyrityksille kiinnostavia mahdollisuuksia. Argentiina harkitsee kansallista strategiaansa maan 5G-investoinnille ja on osoittanut kiinnostusta suomalaisia ratkaisuja kohtaan. Argentiinalla olisi mahdollisuus kehittyä Latinalaisessa Amerikassa alueelliseksi internet –yhteyksien hubiksi ja kasvattaa edelleen digitaalisten palvelujen vientiä. Alan kehitys voisi tuoda mahdollisuuksia myös suomalaisille teknologiayrityksille. Heikko taloustilanne, tempoileva ja populistinen sisäpolitiikka, vaikeus tehdä kestävää pitkän tähtäimen kansallista politiikkaa sekä markkinoiden syvä epäluottamus Argentiinaa kohtaan hankaloittavat kuitenkin negatiivisesta syklistä ulospääsyä ja rahoituksen saamista kaikkiin investointeihin. Finnvera ei tällä hetkellä myönnä uusia vientiluottoja Argentiinaan.

MAAN KYSYNTÄTILANNE, POTENTIAALISIMMAT MARKKINAMAHDOLLISUUDET - ML. MAHD. SUURET TEOLLISET INVESTOINNIT - SUOMALAISYRITYKSILLE TÄLLÄ HETKELLÄ JA SEURAAVIEN 12 KK:N KULUESSA

  • Digitalisaatio ja connectivity
  • Bio- ja kiertotalous; metsäteollisuuden kehityshankkeet: puunjalostus ja puurakentaminen, alan tutkimus- ja kehitystoiminta
  • Koulutus- ja tiedesektorin yhteistyö, osaajien houkuttelu (Talent Boost), opetuksen ja koulutuksen digitaaliset ratkaisut
  • Cleantech ratkaisut öljy-, kaasu- sekä kaivannaisteollisuuteen
  • Argentiinalaisen teollisuustuotannon ja tuotteiden kilpailukykyä parantavat ratkaisut
  • Arktisen osaamisen ratkaisut, ml. arktiseen merenkulkuun liittyvät
  • Terveydenhoidon digitaaliset ratkaisut, mahdollisesti laadukkaat vaihtoehdot pitkällä tähtäimellä

 

Nämä kaikki siirtyvät pidemmälle ajalle, mikäli rahoitustilannetta ei saada ratkaistua.