Suurlähettiläs Marianne Nissilän syystervehdys

Havahduin tänä lokakuun ensimmäisenä päivänä siihen, että ollaan aika lailla kesä- ja joululomien puolivälissä. Suomessa vietetyt alkukesän viikot piirtyvät edelleen mieleen raikkaina ja vihreinä, mutta ovat kieltämättä jo haalistumassa viikkojen vieriessä.

Loman jälkeistä aikaa Arabiemiirikunnissa leimaavat perättäiset karanteenit perheenjäsentemme palattua lomilta hieman eri aikoihin. Olemme pitäneet tärkeänä noudattaa tarkasti maan viranomaismääräyksiä, kun olemme kuitenkin vieraina täällä edustamassa Suomea. Kieltämättä välillä mielessä ovat pyörineet laskelmat kahteen kertaan testatun nuoren koronaltistuksen todennäköisyydestä.

Loppukesästä mieleen ovat jääneet myös Cornichen kuuman kosteat kelit. Ulkoilut ovat vaatineet melkoista totuttelua, mutta muutaman pelatun kierroksen jälkeen golf sujuu rutiinilla 37 asteessakin. Tenniksessä sen sijaan paita kastuu ja maila pyörii hikisessä kädessä.

Kesäkuun puolivälistä lähtien suurlähetystö siirtyi emiraattiyhteiskunnan kanssa samaa tahtia tekemään työtä toimistolle. On tuntunut oikealta ratkaisulta nähdä työkavereita ja ottaa hieman isompi etäisyys kodin ja työpaikan välille, vaikka pääosa kohtaamisista tapahtuu edelleen tietokoneen ruudulla. Rennosti emme ole tilannetta ottaneet, vaan läsnätyö vaatii tarkkuutta jokaiselta, kun suurlähetystön pohjaratkaisut kapeine käytävineen eivät luontaisesti mahdollista turvaetäisyyksien pitämistä.

Suurlähetystön palvelut kiireisissä asioissa ovat olleet auki koko pandemiakauden lävitse ja kesän aikana ne ovat toimineet aiempaa laajemmin. Samalla tavalla olemme jatkaneet työtämme suomalaisten yritysten kansainvälistymisen ja viennin eteen. Tämä on korkealla työlistoillamme, sillä Suomen talous kaipaa uutta potkua koronapandemian helpottaessa. Onneksi UAE:ssa on omaehtoista kiinnostusta suomalaista osaamista ja kauppasuhteiden kehittämistä kohtaan. Työtä on hyvä tehdä yhdessä Business Finlandin Dubain toimiston ja Finnish Business Councilin kanssa.

Historialliset käänteet Lähi-idän alueella ovat myöskin työllistäneet edustustoa. UAE:n ja Israelin sopimus suhteiden normalisoimisesta on ollut suurennuslasin alla, kun olemme analysoineet sen vaikutuksia. Koko Lähi-idän alue käy läpi murrosvaihetta, joten tutkassamme ovat paitsi Gulfin alueen kehityskulut myös laajemmat muutosprosessit ja konfliktipesäkkeet Lähi-idässä.

Pyrimme luonnollisestikin seuraamaan pandemiatilanteen kehitystä kaikissa kolmessa vastuumaassamme – Arabiemiirikunnissa, Qatarissa ja Bahrainissa. Miten se muovaa niiden yhteiskuntia? Miten talous jaksaa kantaa pandemian rajoitustoimien ja öljyn hinnan notkahduksen aiheuttaman tuplashokin? Mitä mahdollisuuksia pandemian jälkeiset elvytysohjelmat voivat tarjota suomalaisille yrityksille? Missä suomalaisesta osaamisesta oli hyötyä? Nämä ovat kiehtovia kysymyksiä ja vastaamalla niihin hyvin pystymme turvaamaan Suomen ja suomalaisten hyvinvointia ja turvallisuutta jatkossakin.

Niin työ- kuin yksityiselämää eletään tänä syksynä suuressa epävarmuudessa. Näyttää, ettei paluuta kevään mallin mukaiseen täyteen sulkeutuneisuuteen ole näköpiirissä, vaikka jokainen meistä elää varmasti ainakin jossain määrin säästöliekillä suurimpien riskien välttämiseksi. Käsien pesemistä, maskeja ja turvavälejä tuskin pääsemme unohtamaan vielä aikoihin.

Elämä epävarmuudessa ja riskejä sisältävässä ympäristössä kuormittaa. Kuormittavaa on myös havaita, että meidän ja muualla asuvien rakkaiden ja ystävien väliin on revennyt railo. Matkustamiseen ei kannusteta, lennoille ei nousta spontaanisti eikä rajoja ylitetä passia vilauttamalla. Toivon, että jokainen on löytänyt keinoja keventää tuota koronan aiheuttamaa kuormaa ja pitää yhteyksiä muualla oleviin läheisiin.

Minua kannattelevat tällaisina hankalina aikoina läheiset ihmiset niin täällä paikan päällä kuin puhelimen päässä. Haaveissa siintelee se aika, kun matkustaminen normalisoituu ja saamme jälleen luoksemme läheisiämme ja ystäviämme.

Hyvää syyskautta toivottaen,

Marianne Nissilä