Kuntavaalien ennakkoäänestys ulkomailla 2021

Kuntavaalit järjestetään sunnuntaina 13.6.2021. Ennakkoäänestys on mahdollista ulkomailla 2.-5.6.2021. Ulkoministeriö vastaa ennakkoäänestyksen järjestämisestä ulkomailla.

Ennakkoäänestyspaikat sijaitsevat Suomen edustustoissa tai niiden toimipaikoissa 75 maassa. Yhteensä ennakkoäänestyspaikkoja ulkomailla on 108.

Ulkoministeriö vastaa ennakkoäänestyksen järjestämisestä edustojen lisäksi suomalaisilla aluksilla, jotka liikkuvat Suomen rajojen ulkopuolella ennakkoäänestysajankohtana.

Kuntavaaleissa äänioikeus on sidoksissa ao. kunnassa asumiseen – siten pysyvästi ulkomailla asuvat suomalaiset eivät ole äänioikeutettuja kuntavaaleissa.

Oikeusministeriöllä on yleisvastuu vaalien toimeenpanosta. Se on julkaissut vaalit.fi-verkkosivulla(Linkki toiselle web-sivustolle.) listan ennakkoäänestyspaikoista ja niiden aukioloista.

Kuntavaaleissa äänioikeutettu voi käyttää äänioikeuttaan myös kirjeäänestyksessä, jonka järjestämisestä vastaa oikeusministeriö. Äänioikeutettua kehotetaan tilaamaan kirjeäänestysmateriaali myös siinä tapauksessa, että hän suunnittelee äänestävänsä ulkomailla varsinaisina ennakkoäänestyspäivinä. Koronapandemian johdosta ennakkoäänestyksen järjestäminen ilmoitetusti ennakkoäänestyspaikassa ei välttämättä toteudu maan viranomaisten lyhyelläkin aikasäteellä ilmoittamien rajoitusten tai sulkujen johdosta. Kirjeäänestyksen määräajat, ohjeet ja materiaalien tilauslomake löytyvät vaalit.fi-sivuilta.

Jos epäilet, ettei kirjeäänestysmateriaalin postittaminen onnistu oleskelumaahasi, ole yhteydessä oikeusministeriön vaalipalvelunumeroon tai WhatsApp-viestipalveluun kirjeäänestyssivulta(Linkki toiselle web-sivustolle.) selvittääksesi, voiko materiaalin toimittaa perille kaupallisen kuriiripalvelun välityksellä.

Ennakkoäänestyspaikat ja -ajat Afganistanissa

Suomen suurlähetystö, Kabul

Lisätiedot äänestyksestä puh. +93 730 749 335  (virka-aikana)

Äänestysajat:

2.-4.6.2021 klo 09:00-16:15